Offentlig projektbeskrivning
Suomen kirjainstituutin säätiön esiselvityshankkeessa kartoitetaan tarve ja toteutusmahdollisuudet hankealueen yhteiselle seudulliselle kulttuurimatkailua edistävälle rakenteelle. Hankkeessa kartoitetaan Joutsenten reitin kuntien (Huittisten, Hämeenkyrön, Punkalaitumen ja Sastamalan) kulttuurimatkailurakenteet ja vaikuttavuustekijät. Hankkeessa muotoillaan suunnitelma seudullisen kulttuurimatkailun kehittämiseksi. Hankkeen aikana toteutetaan valtakunnallinen kulttuurimatkailuseminaari ja muodostetaan seudun kulttuurimatkailutoimijoiden verkosto. Hankkeen tavoitteena on selvittää mahdollisia seudullisia yhteistyömuotoja. Hankkeessa pyritään kasvattamaan erilaisten kohderyhmien kiinnostusta kulttuurimatkailukohteisiin sekä vahvistamaan paikallista ja seudullista identiteettiä kulttuuriperinnön keinoin. Tavoitteena on myös tutustuttaa ja sitouttaa alueen kulttuurimatkailutoimijoita mahdolliseen laajempaan kehityshankkeeseen, jossa vahvistetaan seudullista, omaleimaista kulttuurimatkailuprofiilia käytännön tasolla. Hankkeen tuloksena tuotetaan kehityssuunnitelma, jonka mukaan seudullista kulttuurimatkailua on mahdollista kehittää ja vaikuttavuutta mitata. Suunnitelma auttaa seudun kulttuurimatkailutoimijoita ja päättäjiä kehittämään kulttuurimatkailua. Hankkeen myötä alueen kulttuurimatkailutoimijoiden yhteistyö vahvistuu. Kulttuurimatkailutoimijoiden verkosto antaa mahdollisuuden jakaa kokemuksia, tietoja ja taitoja sekä kehittää yhteistä matkailualuetta yhä houkuttelevammaksi. Hankkeen kohderyhmä koostuu monipuolisesta kulttuurimatkailun toimijakentästä. Kulttuurimatkailupalveluita alueella tarjoavat julkiset tahot, matkailuelinkeinon harjoittajat sekä laaja kolmannen sektorin toimijajoukko. Pidemmällä aikavälillä hankkeesta hyötyvät kulttuurimatkailutoimijoiden lisäksi sekä paikalliset asukkaat että matkailijat. Hanke toteutetaan 1.8.2025–31.5.2026. Hanke toteutetaan Huittisten, Hämeenkyrön, Punkalaitumen ja Sastamalan alueella.
Sammanfattning av projektet
Suomen kirjainstituutin säätiön Kohti vaikuttavaa seudullista kulttuurimatkailua -esiselvityshankkeessa kehitettiin Huittisten, Hämeenkyrön, Punkalaitumen ja Sastamalan alueen kulttuurimatkailutoimijoiden yhteistyötä. Hanke toteutettiin 1.8.2025-31.5.2026, ja se sai EU:n maaseuturahoitusta Le...
Mer information
Program/Fond
Euroopan maaseuturahasto 2023–2027
Projektnummer
316999
Startdatum
20.11.2024
Slutdatum
31.05.2026
Är det ett Leader-projekt?
kyllä
Åtgärd
Utvecklingsprojekt
Underåtgärd
Samarbetsprojekt för utveckling av service och verksamhetsmiljö på landsbygden
Typ av åtgärd
Samarbetsprojekt
Åtgärdens specifierare
Koordinerings- och aktiveringsprojekt
Projektkaraktär
Lokal/Regional
Målområde/Särskilda mål
SO8
Sammanfattning av projektet
Suomen kirjainstituutin säätiön Kohti vaikuttavaa seudullista kulttuurimatkailua -esiselvityshankkeessa kehitettiin Huittisten, Hämeenkyrön, Punkalaitumen ja Sastamalan alueen kulttuurimatkailutoimijoiden yhteistyötä. Hanke toteutettiin 1.8.2025-31.5.2026, ja se sai EU:n maaseuturahoitusta Leader-ryhmä Joutsenten reitiltä.
Hankkeen tavoitteena oli selvittää tarve seudulliselle kulttuurimatkailurakenteelle, kasvattaa kiinnostusta hankealueen kulttuurimatkailukohteisiin ja vahvistaa paikallista ja seudullista identiteettiä kulttuuriperinnön keinoin. Lisäksi toimijakenttää haluttiin sitouttaa mahdolliseen laajempaan yhteishankkeeseen. Yhteistyön vahvistamiseksi hankkeessa haluttiin luoda kulttuurimatkailutoimijoiden verkosto, tuottaa yhteinen kulttuurimatkailusuunnitelma sekä järjestää valtakunnallinen kulttuurimatkailuseminaari.
Hanke jakautui kahteen viiden kuukauden mittaiseen jaksoon. Ensimmäinen jakso keskittyi toimijakentän kartoitukseen ja aineiston keräämiseen kulttuurimatkailusuunnitelman pohjaksi. Toinen jakso keskittyi seminaaritapahtumaan, verkostotoiminnan suunnitteluun sekä seudullisen kulttuurimatkailusuunnitelman tuottamiseen.
Hankkeen tuloksena syntyi seudun kulttuurimatkailutoimijat yhteen kokoava KulMa-verkosto sekä seudun yhteinen kulttuurimatkailusuunnitelma Kotikulmilla 2026–2030.
Toteutus
Hankkeen ensimmäisen puolikkaan keskeisenä tavoitteena syksyllä 2025 oli edistää seudullista kulttuurimatkailusuunnitelmaa kartoittamalla hankealueen kulttuurimatkailua kokonaisuutena sekä aloittaa seudullinen verkostotoiminta. Hankkeen toisella puolikkaalla keväällä 2026 keskityttiin tuottamaan ja julkaisemaan valmis seudullinen kulttuurimatkailusuunnitelma sekä vakiinnuttamaan seudullinen verkostotoiminta.
Kartoitustyö
Hankealueen kulttuurimatkailutoimintaa kartoitettiin syksyn 2025 aikana verkkokyselyn, kohdevierailujen ja toimijatapaamisten keinoin. Kartoituksessa koottiin kulttuurimatkailutoiminnasta mahdollisimman kattava kuva, keskittyen erilaisten toimijoiden näkemyksiin ja tarpeisiin liittyen yhteistyöhön, vetovoimaan ja toiminnan kehittämiseen.
Hankkeen alkaessa kaikkia kulttuurimatkailutoiminnasta ja sen kehittämisestä kiinnostuneita kutsuttiin aloitustapaamisiin. Tapaamiset järjestettiin elo-syyskuun vaihteessa Huittisten museolla, Hämeenkyrön Jumesniemen kyläsalissa, Punkalaitumen Yli-Kirralla sekä Sastamalan Funkkistalossa. Tapaamisiin osallistui yhteensä 23 henkilöä. Hankkeen aikana kulttuurimatkailutoimijoita tavattiin eri puolilla hankealuetta yli 20 kohteessa. Kohdevierailut ajoittuivat pääasiassa syksyyn. Toimijoiden tapaaminen sekä kokoavissa tapaamisissa että paikan päällä heidän omissa kohteissaan oli hankkeen onnistumisen kannalta keskeistä. Tapaamisissa nousi esiin sekä toimijoiden yhteisiä huolenaiheita että kehitysideoita.
Keskeisin väline kulttuurimatkailun kartoituksessa oli verkkokysely, johon toimijat vastasivat marraskuussa. Kyselyyn saatiin 47 vastausta, joita ruodittiin Suomalaisen kirjan museo Pukstaavissa 20.11. järjestetyssä Kulttuuritorstai-tapahtumassa.
Seudullinen kulttuurimatkailun kehityssuunnitelma
Verkkokyselyn vastausten ja syksyn toimijatapaamisten pohjalta ryhdyttiin tuottamaan seudullista kulttuurimatkailusuunnitelmaa. Kootun aineiston lisäksi hyödynnettiin muun muassa kuntien strategioita, valtakunnallisia ja alueellisia linjauksia kulttuurimatkailun tulevaisuudesta. Hanketyöryhmässä työstettiin sekä kulttuurimatkailusuunnitelman rakennetta että sisältöä. Myös hankkeen vapaamuotoinen ohjausryhmä kommentoi suunnitelmaa ennen sen julkaisua.
Hankkeen aikana osallistuttiin webinaareihin ja tapahtumiin, jotka on koottu liitteeseen 1. Tapahtumissa käsiteltiin matkailun ajankohtaisia teemoja. Näiden anti edisti hanketta kokonaisuutena, mutta toi erityisesti sisältöä kulttuurimatkailusuunnitelman tuottamiseen.
Suunnitelmassa haluttiin tuoda esiin sekä kulttuurimatkailun nykytilaa että tulevaisuuden trendejä. Tärkeänä koteettin myös kulttuurimatkailukäsitteen avaaminen. Suunnitelman ydin on yhteisessä visiossa ja konkreettisissa kehitystehtävissä, jotka ohjaavat toimintaa kohti vision toteutumista. Valmis suunnitelma Kotikulmilla 2026–2030 julkaistiin huhtikuussa 2026. Se on pdf-muotoisena ladattavissa toimijoiden käyttöön hankkeen verkkosivulla.
Seudullinen kulttuurimatkailun verkostotoiminta
Seudullisen kulttuurimatkailuverkoston kokoaminen aloitettiin heti hankkeen alkaessa. Kulttuurimatkailutoimijoiden yhteystietoja koottiin, hanketyöryhmään kutsuttiin ja kohdevierialuilla tutustuttiin. Kaikille avoin työryhmä hankkeen alkuvaiheessa nähtiin hyväksi tavaksi verkostoitumiselle.
Keväällä 2026 hanketyöryhmässä sovittiin seudullisen verkostotoiminnan jatkamisesta ja verkoston toiminta-ajatuksesta hankkeen jälkeen. Verkoston nimeksi valittiin KulMa-verkosto. Sovittiin, että Suomen kirjainstituutin säätiö jatkaa verkoston koordinointia seuraavat vuodet. Verkosto kokoontuu vähintään kahdesti vuodessa, ja tietoa välitetään verkoston uutiskirjeellä. Verkoston toiminta keskittyy yhteistyön lisäämiseen esimerkiksi koulutusten, hankkeiden ja vaikuttavuuden näkökulmista. Huhtikuussa 2026 hankkeen työryhmätyöskentelystä siirryttiin verkostotoimintaan ensimmäisen KulMa-verkoston uutiskirjeen lähtiessä 200 seudun kulttuurimatkailutoimijalle. Ensimmäisen uutiskirjeen sisältö keskittyi esiselvityshankkeen tuloksiin.
Hankkeen keskeisenä tavoitteena oli selvittää paitsi tarve, myös toteutusmahdollisuudet seudulliselle kulttuurimatkailurakenteelle ja jatkohankkeelle. Kevättalven 2026 aikana toteutettiin ostopalveluna asiantuntijayritys Triosplanin kanssa pienimuotoinen rahoituskanavien kartoitus. Kartoituksen tuloksena saatiin luettelo mahdollisista tahoista, joiden rahoitusehtoihin seudullinen kulttuurimatkailun kehittäminen voisi tulevaisuudessa sopia.
Kulttuurimatkailun vetovoimaa -seminaari 17.4.2026
Huhtikuussa 2026 hankkeessa järjestettiin valtakunnallinen kulttuurimatkailuseminaari, Kulttuurimatkailun vetovoimaa. Tapahtumapaikaksi valikoitui Sastamalan Funkkistalo ja Kirjakortteli. Tapahtumaa valmisteltiin alkuvuodesta 2026 lähtien.
Seminaarilla tavoiteltiin maantieteellistä laajuutta ja vahvaa vaikuttavuutta. Puhujat kertoivat kulttuurimatkailusta osana elinvoimaa omista näkökulmistaan Mikkelistä, Kuhmosta, Sastamalasta, Tampereelta, Tuusulanjärveltä sekä Vakka-Suomesta. Seminaarin jälkeen puhujien esitykset julkaistiin hankkeen verkkosivuilla.
Seminaariin osallistui 85 henkilöä, joista monet saapuivat tapahtumaan kauempaa kuin naapurimaakunnista. Ohjelman päätteeksi Sastamalan Oppaiden ja Kirjakorttelin museoiden yhteistyönä järjestetyille opastuskierroksille osallistui noin 60 henkilöä. Kaikille osallistujille jaettiin kulttuurikassi, joka sisälsi seudun kulttuurimatkailukohteiden esitteitä. Seminaari sai yleisöltä positiivista palautetta.
Seminaarin lisäksi hankkeessa järjestettiin viisi pienempää yleisötapahtumaa. Kaikkiin hankkeen tapahtumiin osallistui yhteensä 150 henkilöä.
Viestintä
Hankkeesta viestittiin aktiivisesti eri viestintäkanavissa. Viestinnän kohderyhmistä tärkein oli hankealueen kulttuurimatkailutoimijat. Tälle kohderyhmälle viestintä alkoi jo hakemusvaiheessa, jatkui läpi hankkeen ja muuttui hankkeen päättyessä verkostoviestinnäksi.
Hankealueen asukkaille sekä laajemmalle yleisölle hankkeesta viestittiin lehdistön ja sosiaalisen median välityksellä. Tärkein viestinnän painopiste oli huhtikuussa järjestetty Kulttuurimatkailun vetovoimaa -seminaari, jonka markkinointiin hankittiin myös maksullinen mainos. Hankkeen viestintäsuunnitelman ulkopuolelta toteutettiin muun muassa kulttuurimatkailuun liittyvä artikkeli Museokello-lehteen. Suunnitelma ei toteutunut maksullisen somemainonnan osalta teknisten haasteiden takia. Hankkeen viestintätoimenpiteet, niiden määrä ja kattavuus on esitetty liitteessä 2.
Hankkeen hallinnointi ja talous
Hanketta koordinoi Suomen kirjainstituutin säätiön yksikkö Sastamalan seudun museo. Hankkeen hallinnointiin kuului taloushallintoa ja kirjanpitoa, maksatushakemusten ja raporttien laatimista sekä työskentelyä hankeryhmässä (vapaamuotoinen ohjausryhmä), työryhmässä ja hankkeen loppupuolella kootussa jatkohanketyöryhmässä.
Hankeryhmässä olivat edustettuina hankealueen kunnat, Suomen kirjainstituutin säätiö sekä rahoittaja Joutsenten reitti ry. Hankeryhmä kokoontui hankkeen aikana neljä kertaa, ja osallistujia oli yhteensä 33.
Hanketyöryhmä muodostettiin hankkeen alkaessa avoimeksi. Kaikki hankkeesta kiinnostuneet kulttuurimatkailutoimijat olivat tervetulleita tapaamisiin. Hanketyöryhmää tavattiin hankkeen aikana myös yksittäisissä tapaamisissa, esimerkiksi kohteisiin tutustuttaessa. Kevätkaudelle 2026 työryhmä tiivistettiin, jotta hankkeen tavoitteet saatiin vietyä tehokkaasti maaliin. Kevätkaudella hanketyöryhmässä oli 1–2 edustajaa kustakin hankealueen kunnasta. Hanketyöryhmä kokoontui vaihtelevalla kokoonpanolla hankkeen aikana 29 kertaa, ja osallistujia oli yhteensä 61.
Mahdollista jatkohankkeen suunnittelua varten perustettiin oma työryhmä keväällä 2026. Työryhmässä tehtiin esiin nousevien esiselvityshankkeen tulosten pohjalta jatkohankkeen alustavia suunnitelmia. Jatkohanketyöryhmä kokoontui kevään aikana viisi kertaa, ja osallistujia oli yhteensä 31.
Hankkeen kustannukset toteutuivat pääosin suunnitelman mukaan. Suurin muutos kustannuksissa selittyy hankekoordinaattorin palkkamuutoksilla, jotka nostivat hankkeen henkilöstökustannuksia. Hankkeen arvioidut ja toteutuneet kustannukset on esitetty liitteessä 3.
Resultat
Seudullinen kulttuurimatkailusuunnitelma
Hankkeen tuloksena alueen kulttuurimatkailutoimijat ja päättäjät saivat käyttöönsä seudullisen kulttuurimatkailun kehittämissuunnitelman. Kotikulmilla 2026–2030 – Huittisten, Hämeenkyrön, Punkalaitumen ja Sastamalan kulttuurimatkailusuunnitelma avaa kulttuurimatkailun käsitettä, kertoo seudun kulttuurimatkailusta nykyisellään ja visioi kulttuurimatkailun tulevaisuuden suuntia.
Suunnitelmassa on esitetty visio hankealueen kulttuurimatkailusta vuonna 2030: Huittisten, Hämeenkyrön, Punkalaitumen ja Sastamalan seutu Pirkanmaan ja Satakunnan rajalla on tunnettu ja helposti saavutettava kulttuurimatkailualue. Seutu houkuttelee kasvavaa matkailijamäärää kesäsesongin lisäksi ympäri vuoden. Seudun kulttuurimatkailutarjonta on monipuolista, laadukasta, arvostettua ja vastuullisesti tuotettua. Kulttuurimatkailutoimijoiden yhteistyö on aktiivista, työnjako on selkeä ja toiminta tähtää yhteisiin tavoitteisiin. Toimijoiden osaamista vahvistetaan. Kulttuurimatkailu on tärkeä osa maaseutuvaltaisen seudun vetovoimaa ja elinvoimaa, joka tukee sekä elinkeinoelämää että asukkaiden hyvinvointia.
Jotta visiossa esitettyyn tilanteeseen päästään, suunnitelmassa on määriteltynä kolme kehitystehtävää:
• Edistämme seudullisen kulttuurimatkailun kestävää kasvua
• Edistämme seudullisen kulttuurimatkailun kilpailukykyä vahvistamalla yhteistyötä
• Tunnistamme kulttuurimatkailun osana seudun elinvoimaa
Nämä laajat kehitystehtävät sisältävät useita pienempiä toimenpiteitä, joilla tähdätään entistä vaikuttavampaan ja saavutettavampaan kulttuurimatkailuun. Suunnitelmasta voidaan poimia kehitysideoita, strategisia tavoitteita ja käytännön toimenpiteitä eri toimijoiden voimin toteutettaviksi.
KulMa-verkosto
Hankkeessa muodostettu seudullinen kulttuurimatkailun yhteistyöverkosto KulMa on aloittanut toimintansa ja toiminta jatkuu myös hankkeen päätyttyä. Verkoston ensimmäisiä toimintavuosia koordinoi Suomen kirjainstituutin säätiö. Seudun yhteinen kulttuurimatkailusuunnitelma toimii verkoston ohjenuorana. Verkostotoiminnan puitteissa pyritään toteuttamaan suunnitelman tavoitteita ja seurataan yhteisten tavoitteiden edistymistä.
Effekter och framtidsplaner
Esiselvityshankkeessa tuotettu seudullinen kulttuurimatkailun kehityssuunnitelma ja kulttuurimatkailutoimijoiden yhteistyöverkosto auttavat kulttuurimatkailutoimijoita vastaamaan ajankohtaisiin haasteisiin ja kehittämään toimintaansa niin, että alueella voidaan jatkossakin tarjota laadukkaita palveluita niin paikallisille kuin matkailijoillekin.
Kulttuurimatkailun kehittäminen tähtää kokonaisuutena houkuttelevampaan, kiinnostavampaan ja elämyksellisempään seutukuntaan sekä asukkaiden hyvinvointiin. Hankkeen vaikutukset ulottuvat laajalle kulttuurimatkailun kentälle: kiinnostus seudun kulttuurimatkailukohteisiin jatkaa kasvuaan ja kulttuurimatkailu nähdään entistä vahvempana osana alueen elinvoimaa. Toisaalta kulttuurimatkailutoimijoiden haasteet tunnistetaan entistä paremmin, jolloin niihin osataan paremmin etsiä ja kohdentaa oikeanlaisia ratkaisuja.
Esiselvityshankkeen jatkoksi on tarkoituksena toteuttaa toinen hanke, jossa kulttuurimatkailusuunnitelmaan kirjattuja tarpeita päästään täyttämään konkreettisesti. Tällöin myös esiselvityshankkeen alulle panemat vaikutukset vahvistuvat. Sekä esiselvityshankkeessa tuotettu kulttuurimatkailusuunnitelma että kulttuurimatkailutoimijoiden yhteistyöverkosto ovat mahdollisen jatkohankkeen ytimessä. Esiselvityshankkeen keskeisenä voimana on ollut toimijoiden verkostoituminen ja yhteistyö, jotka eri muodoissaan vaikuttavat positiivisesti seudun kulttuurimatkailuun myös mahdollisen jatkohankkeen ulkopuolella.
Endast inloggade användare kan kommentera
Logga in Skapa nytt konto