Offentlig projektbeskrivning
Hollolan metsäliikuntapuisto on alue luontoympäristössä, johon rakennetaan monipuolinen liikuntapuisto, jonka ensimmäisenä kokonaisuutena toteutetaan koirapuisto vakinaistamaan alueen asianmukaista käyttöä. Koirapuisto vastaa monen kuntalaisen toiveeseen, mutta hankkeella pyritään vastaamaan myös ulkopaikkakuntalaisten toiveisiin luonnonmukaisella ja luonnonläheisellä koirapuistollo, joka ei ole heti liikenteen läheisyydessä. Lisäksi koirapuistokäynnin voi yhdistää pidempään metsälenkkiin, jonka yhteydessä koirat pääsevät liikkumaan kytkemättömänä koirapuiston aitojen sisäpuolella. Puisto tarjoaa mahdollisuudet erilaisille kohderyhmille eri suunnista ja nostaa kunnan elinvoimaisuuttaa osallistaen. Vuonna 2024 alueen kehittämisestä viestitään vahvasti ja asukkaat, lapset ja nuoret osallistetaan suunnitteluun ja toteutukseen mm. alueen nimikilpailun nimissä. Vanha soramonttu muutetaan näin ollen elävämmäksi konkreettisesti, mutta myös aineettomasti.
Mer information
Program/Fond
Euroopan maaseuturahasto 2023–2027
Projektnummer
298112
Slutdatum
31.12.2025
Är det ett Leader-projekt?
kyllä
Typ av landsbygd
Yttre stadsområde
Åtgärd
Investeringsprojekt
Underåtgärd
Investeringar i utvecklingen av landsbygdens verksamhetsmiljö
Typ av åtgärd
Investeringar i utvecklingen av landsbygdens verksamhetsmiljö
Åtgärdens specifierare
Allmännyttiga investeringar i utveckling av landsbygdens verksamhetsmiljö
Projektkaraktär
Lokal/Regional
Målområde
SO8
Endast inloggade användare kan kommentera
Logga in Skapa nytt konto