Projekt
Allmännyttigt investeringsprojekt - 8501

Konneveden luontomatkailun investointihanke

Konneveden kunta

01.06.2015 - 04.06.2020

Avslutat

Offentlig projektbeskrivning

Hankkeen tavoitteena on rakentaa 1.9.2014 perustetun Etelä-Konneveden kansallispuistoa ja sen matkailu ja virkistyskäyttöä tukevia rakenteita 2015-2016 välisenä aikana. Rautalammin ja Konneveden luontomatkailun Masterplanissa on määritelty, että aluetta kehitetään Suomen johtavaksi luontomatkailun keskittymäksi. Tämä tavoite vaatii yleisien matkailun ja virkistyskäytön rakenteiden suunnittelua ja rakentamista. Etelä-Konneveden kansallispuisto tarjoaa uuden mahdollisuuden matkailun kehittämiseen alueella. Se on tuonut tullessaan vetovoimaisen ja kiinnostavan syyn tulla alueella. Lähtötilanteessa (2015) alueella on vain vähän matkailua ja virkistyskäyttöä tukevaa palveluvarustusta ja sen lisäämisellä alueelle on kiire. Jo viime vuonna alueen kävijämäärät kasvoivat 50% ja se aiheutti niin yrittäjille kuin kunnalle melkoisia haasteita. Hankkeessa rakennettavat palveluvarustukset keskittyvät Konneveden kunnan omistamalle Häyrylänrannan ja Kivisalmen alueelle. Hankkeessa avustettavaksi esitetään vuoden 2015 ja 2016 toteutettavat Konneveden kunnan investointiohjelmassa toteutettavat toimenpiteet. Vuonna 2015-2016 toteutetaan Kivisalmen laituri, Häyrylänrannan WC-rakennus, camping-alueen kehittäminen (keittokatos, terassi, leikkialue), vierasvenelaiturin laajentaminen ja paikoitusalueen kunnostaminen.

Mer information

Program/Fond

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 - 2020

Projektnummer

8501

Startdatum

01.06.2015

Slutdatum

04.06.2020

Är det ett Leader-projekt?

ei

Åtgärd

Allmännyttigt investeringsprojekt

Underåtgärd

7.5 Fritid och investeringar i turism

Typ av åtgärd

Service på landsbygden och utveckling av byar

Åtgärdens specifierare

Investeringar som gäller fritid och turism

Projektkaraktär

Lokal/Regional

Aktuellt om projektet

Projektets kontaktpersoner