Offentlig projektbeskrivning
Haemme rahoitusta korvamonitorien hankintaan Meininki ry:ssä toimivan Meininki Bandin lavaäänentoistoa varten. Yhdistyksen tarkoituksena on hyväntekeväisyystoiminta, jossa kerätään varoja pääosin Meininki Bandin konserteilla. Yhtye koostuu noin 20 musiikin ammattilaisesta ja pitkänlinjan harrastajasta. Kaikki yhdistyksessä toimivat ja Meininki Bandin muusikot tekevät työtä vapaaehtoisina ilman palkkaa tai palkkioita. Olemme toteuttaneet hyväntekeväisyyskonsertteja vuosina 2023-2025 ja keränneet rahaa jo yli 15.000 euroa nuorten hyväksi. Lavaäänentoisto (eli se, kuinka muusikot lavalla kuulevat toisistaan) on erittäin ongelmallista näin isolle yhtyeelle järjestää. Ratkaisu ovat korvamonitorit eli kunkin esiintyjän korviin tulevat nappikuulokkeet, joihin äänentoistojärjestelmästä ohjataan kullekin muusikolle itselleen sopiva äänentoisto. Lavan korvamonitorointijärjestelmä auttaisi yhtyettä merkittävästi toteuttamaan hyväntekeväisyystyötä. Korvamonitorijärjestelmä on monivuotinen kertahankinta, jonka vaikutukset hyväntekeväisyystyöhön ovat myös monivuotiset. Vuonna 2025 tavoitteena on kerätä nuorten hyväntekeväisyystyöhön n. 7.000,00 euroa.
Sammanfattning av projektet
Olemme vastaanottaneet kaikki korvamonitorijärjestelmään kuuluvat laitteet, jotka ovat hakemuksemme mukaisia. Korvamonitorijärjestelmä oli Meininki Bandin käytössä hyväntekeväiskonsertissamme 28.6.25 (Leppävirran Konnustupa), jonka tuotto luovutettiin leppävirtalaiseen Walkers-toimintaan...
Mer information
Program/Fond
Euroopan maaseuturahasto 2023–2027
Projektnummer
328709
Slutdatum
31.12.2025
Är det ett Leader-projekt?
kyllä
Typ av landsbygd
Kärnlandsbygd
Åtgärd
Investeringsprojekt
Underåtgärd
Investering som genomförs som småskaliga projekt
Typ av åtgärd
Småskaliga projekt
Åtgärdens specifierare
Investering som genomförs som småskaliga projekt
Projektkaraktär
Lokal/Regional
Målområde
SO8
Sammanfattning av projektet
Olemme vastaanottaneet kaikki korvamonitorijärjestelmään kuuluvat laitteet, jotka ovat hakemuksemme mukaisia. Korvamonitorijärjestelmä oli Meininki Bandin käytössä hyväntekeväiskonsertissamme 28.6.25 (Leppävirran Konnustupa), jonka tuotto luovutettiin leppävirtalaiseen Walkers-toimintaan...
Toteutus
Korvamonitorijärjestelmään kuuluu 4 lähetinyksikköä sekä 16 kpl vastaanottimia ja korvanappeja. Näin saamme Meininki Bandin muusikoille lavamonitoroinnin suoraan korviin, ehkäisten äänikierto-ongelmia. Kilpailutimme kolme välinetoimittajaa, joista hankinnan kohteeksi päätyi edullisimma...
Resultat
Koska teemme hyvätekeväisyyskeikkoja erilaisissa esiintymispaikoissa, korvamonitorijärjestelmän avulla saamme muusikoille tasaisen monitoroinnin korviin ja myös yleisölle häiriöttömän äänentoiston. Tämä mahdollistaa hyväntekeväisyystapahtumien pitämisen erilaisissa olosuhteissa ja p...
Effekter och framtidsplaner
Korvamonitorijärjestelmä toimi odotetusti parantaen esiintymistilaisuuksia. Järjestelmää tullaan testaamaan vielä tarkemmin erillisissä korvamonitoritreeneissä, jolloin saamme muusikkokohtaisesti kaikki tarkasti säädettyä ja tallennettua asetukset muistiin. Tämä nopeuttaa ns. sound chec...
Endast inloggade användare kan kommentera
Logga in Skapa nytt konto