Offentlig projektbeskrivning
1. Hankkeen nimi Kuitua Aapajoelle 2. Hankkeeseen osallistuvat tahot 2.1. Hakija Kaakamon tietoverkko-osuuskunta, Laivaniementie 815, 94430 Tornio, Y-tunnus 2599659-6 2.2. Tietoja hakijasta Kaakamon tietoverkko-osuuskunta on vuonna 2013 perustettu valokuituverkko-rakentamiseen keskittynyt osuuskunta. Kaakamon tietoverkko-osuuskunnan omistavat osuuskunnan jäsenet, muita omistajia ei ole. Osuuskunnan jäsenyys ei ole liittymän hankinnan edellytys, mutta osuuskunnan sääntöjen mukaan kaikki liittymän hankkineet voivat hakea osuuskunnan jäsenyyttä. 2.3. Muut hanketta tukevat tahot Hanke toteutetaan yhteistyössä Tornion kaupungin kanssa. 3. Hankkeen tausta, nykytilanne hankealueella Hankealueena on Aapajoen kylän alue (Aapajoentie ja siihen liittyvät pikkutiet). Kylien asutus on kasvanut vuosittain tasaisesti uudisrakentamisen ansiosta. Aapajoen asukkaat ovat toteuttaneet useita eri hankkeita kylän viihtyvyyttä ja asukkaiden yhteisöllisyyttä lisäten. Hankealueen tietoliikenneyhteydet ovat vanhan puhelinverkon ja epävarmojen mobiiliyhteyksien varassa. Puhelinverkosta on noin 80% jo purettu ja purkamaton puhelinverkko on toteutettu kuparikaapelein ja mobiiliverkon tukiasemat ovat etäällä käyttäjistä, jolloin yhteys on usein epävakaa ja hidas. Kaupalliset operaattorit eivät ole halukkaita rakentamaan tai uusimaan kiinteätä tietoliikenneverkkoa, useista yhteydenotoista ja käydyistä neuvotteluista huolimatta. 4. Hankkeen kohderyhmä Hankkeen tarkoituksena on saada toimivat valokuitutekniikkaan perustuvat tietoliikenneyhteydet kaikkien niitä haluavien kyläläisten käyttöön kohtuuhintaisena. Nykyaikainen televisiotarjonta on monipuolinen IP-verkon kautta. Nyt alueella näkyy Tervolan maston kautta televisiopalvelujen minimitarjonta. Tästä johtuen näytettävien kanavien määrä on paljon pienempi eteläisen Suomen antennitalouksiin verrattuna, kaapelitalouksista puhumattakaan. Kylät haluavatkin tässäkin suhteessa saavuttaa tasavertaisen aseman muuhun Suomeen verrattuna.
Mer information
Program/Fond
Euroopan maaseuturahasto 2023–2027
Projektnummer
355822
Startdatum
29.09.2025
Slutdatum
31.12.2026
Är det ett Leader-projekt?
ei
Åtgärd
Investeringsprojekt
Underåtgärd
Bredbandsinvesteringar på landsbygden
Typ av åtgärd
Bredbandsinvesteringar på landsbygden
Åtgärdens specifierare
Bredbandsinvesteringar på landsbygden
Projektkaraktär
Lokal/Regional
Målområde
SO8
Endast inloggade användare kan kommentera
Logga in Skapa nytt konto