Offentlig projektbeskrivning
Investointihankkeella luodaan edellytykset käynnistää Etelä-Savon alueella maanpuolustusjärjestöjen lentopelastustoiminta drone -kalustolla. Kalustolla pystytään tukemaan viranomaisia ja muita toimijoita sellaisella suorituskyvyillä, joilla heillä itsellään ei ole tai ei ole mahdollista hankkia. Hanke lisää maaseudulla asumisen turvallisuutta, niin paikalisten asukkaiden kuin vapaa-ajan asukkaiden osalta. Hanke vahvistaa viranomaistoiminnan niukkoja resursseja niissä tehtävissä, joissa vapaaehtoistoiminnalla saadaan lisäarvoa. Kalustolla pystytään tukemaan myös sähköyhtiötä erityisesti laaja-alaisissa häiriötilanteissa, jolloin perinteistä lentokalustoa ei ole saatavilla. Etelä-Savon vahvoina yritystoiminnan sektoreina ovat elintarvikkeiden tuotanto ja jalostus, metsä ja puu moninaisine jatkojalostusmahdollisuuksineen. Tällä hankkeelle mahdollistetaan uuden teknologian tuominen maa- ja metsätalouden alkutuotantoprosesseihin.
Mer information
Program/Fond
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 (siirtymäkausi 2021–2022)
Projektnummer
195623
Startdatum
31.03.2022
Slutdatum
30.12.2023
Är det ett Leader-projekt?
kyllä
Åtgärd
Allmännyttigt investeringsprojekt
Underåtgärd
7.4 Service på landsbygden
Typ av åtgärd
Service på landsbygden och utveckling av byar
Åtgärdens specifierare
Landsbygdsservice, investering
Projektkaraktär
Interregional
Endast inloggade användare kan kommentera
Logga in Skapa nytt konto