Projekt
Utvecklingsprojekt - 111476

Kylältä kylille, Kylähullun tapaan Kaakkois-Suomessa

Kymenlaakson Kylät ry

31.10.2019 - 28.12.2023

Avslutat

Offentlig projektbeskrivning

Hankkeen tavoitteena on herättää kylät ja saada virtaa niihin toimijoihin, joilta toiminta on hiipumassa. Hanke peräänkuuluttaa osallistumista ja korostaa yhteisöllisyyden merkitystä sekä viestittää kylätoimijoille esimerkkien ja kylähulluuden kautta ratkaisumalleja, jotka rohkaisevat kyliä omaehtoiseen toimintaan. Valtakunnan virallisen XV Kylähullun monodialogiesitysten sekä erilaisten aktivointityöpajojen kautta Kaakkois-Suomen kyliin haetaan uutta virtaa ja näkemystä. Kaakkoissuomalaisista onnistumisista viestitään naapurikyliltä napapiirille yhteistyöverkostojen kautta. Hanke innostaa luovalla tavalla kylähullun kiertueella kyliä toimimaan ja näkemään oman ympäristönsä ja toimintansa arvon muun muassa toisilta kyliltä saatujen esimerkkien avulla. Hankkeessa annetaan tilaa ja mahdollisuuksia kaikkien ikäryhmien omanlaiseen talkootyöhön. Vastaavanlaista hanketta on onnistuneesti toteutettu Keski-Suomen kylillä, josta edellinen valtakunnan XIV virallinen kylähullu on kotoisin. Onnistunutta mallia halutaan nyt toteuttaa Kaakkois-Suomen kylillä elokuussa 2019 valtakunnan viralliseksi kylähulluksi XV julistetun kouvolalaisen Jukka Naukkarisen johdolla. Eteläkarjalalaiset juuret omaava, mutta hulluuttansa Kymenlaaksossa syventänyt Valtakunnan XV virallinen kylähullu Jukka Naukkarinen Kouvolan Ummeljoen kylältä tuo asiaan luovan lähestymistavan ja asiasisällön. Hanketta toteutetaan Kaakkois-Suomen alueella 1.11.2019 - 31.10.2022. Hankkeessa työskentelevät osa-aikaisina työntekijöinä Kylähullu Jukka Naukkarinen sekä projektipäällikkö. Kohderyhmänä sekä yhteistyökumppaneina ovat Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan kylät ja niiden toimijat, kunnat, maaseutukaupungit, asukasyhdistykset sekä muut maakunnalliset yhdistykset ja yhteistyökumppaneiden hallinnoimat hankkeet.

Mer information

Program/Fond

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020

Projektnummer

111476

Startdatum

31.10.2019

Slutdatum

28.12.2023

Är det ett Leader-projekt?

ei

Åtgärd

Utvecklingsprojekt

Underåtgärd

7.4 Service på landsbygden

Typ av åtgärd

Service på landsbygden och utveckling av byar

Åtgärdens specifierare

Landsbygdsservice, utveckling

Projektkaraktär

Lokal/Regional

Aktuellt om projektet

Projektets kontaktpersoner