Offentlig projektbeskrivning
Kaukonen on elinvoimainen kylä Kittilän eteläpuolella. Kaukosen kylän kyläyhdistys Puurokaukonen on vireä kyläyhdistys, joka on kunnostanut kyläyhdistyksen omistamaa kylätalokokonaisuutta ja saanut sen monipuolisesti kyläläisiä palvelevaksi tilaksi. Tällä kertaa Puurokaukosella on tarkoitus remontoida ns. ison puolen eli kokoontumis- ja juhlatilan keittiö ja saniteettitilat. Keittiötilaan hankitaan uudet, ajanmukaiset koneet ja tila kunnostetaan keittiökäyttöön sopivaksi. Myös saniteettitila kunnostetaan ja kulku saniteettitilaan muutetaan salin kautta. Hankkeen toteuttajana on kyläyhdistys Puurokaukonen. Hankkeessa remontoidaan Kaukosen kylätalon ison puolen keittiö- ja saniteettitilat ja hankitaan tiloihin ajanmukainen varustus.Työ tehdään pääosin talkoilla, mutta tarvitsemme myös palkattua työvoimaa kuten kirvesmiehen, sähkömiehen ja putkimiehen. Hankkeen tavoitteena on edelleen monipuolistaa kylätalon ison puolen käyttöä kokoontumis- ja juhlatilana. Asianmukaiset tilat helpottavat kyläläisten ja vuokraajien kylätalon vuokrausta ja käyttöä. Tällekin keväälle ovat jo kyläläiset varanneet tilat neljille isommille syntymäpäiville. Kohderyhmänä pääasiassa Kaukosen kyläläiset sekä lähiseudun asukkaat. Tilat ovat yleisesti vuokrattavissa kaikenlaisiin juhlatilaisuuksiin. Hanke toteutetaan kesän ja syksyn -26 aikana Kittilän Kaukosen kylässä.
Mer information
Program/Fond
Euroopan maaseuturahasto 2023–2027
Projektnummer
375479
Startdatum
23.02.2026
Slutdatum
31.12.2026
Är det ett Leader-projekt?
kyllä
Åtgärd
Investeringsprojekt
Underåtgärd
Investeringar i utvecklingen av landsbygdens verksamhetsmiljö
Typ av åtgärd
Investeringar i utvecklingen av landsbygdens verksamhetsmiljö
Åtgärdens specifierare
Allmännyttiga investeringar i utveckling av landsbygdens verksamhetsmiljö
Projektkaraktär
Lokal/Regional
Målområde/Särskilda mål
SO8
Endast inloggade användare kan kommentera
Logga in Skapa nytt konto