Projekt
Utvecklingsprojekt - 293423

Kylävara paikallisen varautumisen perustana

Suomen Kylät ry, Finlands Byar rf

24.04.2024 - 31.12.2026

Är igång

Offentlig projektbeskrivning

Kylävara paikallisen varautumisen perustana -hankkeella vahvistetaan kylien varautumista, kriisinkestävyyttä ja turvallisuuden tunnetta sekä lujitetaan valtakunnallisen kyläturvallisuustyön perustaa. Hankkeessa luotava kylävara-konsepti määrittelee paikallisyhteisöjen roolin kokonaisturvallisuuden ketjussa, tunnistaa kyläyhdistysten merkityksen turvallisuuden edistäjinä ja selkiyttää eri toimijoiden rooleja. Kylävara laajentuu kotivarasta yhteisön tasolle ja pidempi aikaiseen varautumiseen. Kylävara pitää sisällään tiedon yhteisön voimavaroista eli kylän fyysisestä, henkisestä ja sosiaalisesta pääomasta. Hankkeen keskeisimmät toimenpiteet ovat kylävara-konseptin määrittely, konseptointi ja jalkautus sekä viranomaisyhteistyön vahvistaminen. Lisäksi hankkeessa luodaan kylävara-koulutuskokonaisuus ja tehdään viestintää koko hankkeen ajan. Hankkeen tuloksena syntyy toimintamalli, joka vahvistaa eri turvallisuustoimijoiden yhteistyötä ja tiedonkulkua sekä lisää paikallista turvallisuusosaamista. Hankkeen jälkeen paikallisiksi valmiuskeskuksiksi soveltuvista kylätaloista on muodostunut valakunnallisesti tarkempi kuva. Kyliin on syntynyt uusia auttaja- ja kyläturvaryhmiä ja hankkeessa on luotu testattu koulutuskokonaisuus varautumisen ja kriisinkestävyyden vahvistamiseen. Hankkeen ensisijaisena kohderyhmänä ovat kaikki maaseudun asukkaat, erityisesti järjestöt ja kyläyhdistykset. Toissijainen kohderyhmä on turvallisuustyön viranomaistahot, hyvinvointialueet ja kunnat. Hyödynsaajina ovat kaikki ne kylät ja asuinalueet, joiden varautuminen vahvistuu hankkeen myötä, ja jatkossa myös kunnat ja hyvinvointialueet, joiden yhteys kylätason turvallisuustyöhön vahvistuu. Hanke on valtakunnallinen ja sen toteutusaika on 1.10.2024-31.12.2026. Hankkeen päätoteuttaja on Suomen Kylät ry ja osatoteuttajia Pohjois-Pohjanmaan Kylät ry sekä Maaseudun Sivistyliitto.

Mer information

Program/Fond

Euroopan maaseuturahasto 2023–2027

Projektnummer

293423

Startdatum

24.04.2024

Slutdatum

31.12.2026

Är det ett Leader-projekt?

ei

Åtgärd

Utvecklingsprojekt

Underåtgärd

Samarbetsprojekt för utveckling av service och verksamhetsmiljö på landsbygden

Typ av åtgärd

Samarbetsprojekt

Åtgärdens specifierare

Koordinerings- och aktiveringsprojekt

Projektkaraktär

Riksomfattande projekt

Målområde/Särskilda mål

SO8

Aktuellt om projektet

Paikallisilla yhteisöillä, kylillä ja naapurustoilla, on keskeinen merkitys väestön ja yhteiskunnan henkisen kriisinkestävyyden, toimintakyvyn, turvallisuuden, huoltovarmuuden ja puolustuskyvyn näkökulmasta. Hallituksen budjettiriihessä 1.9.2026 tekemä rahoituspäätös mahdollistaa paikallisen yhteisöllisen varautumisen vahvistamisen kautta Suomen.

Lähiyhteisöjen ja asukkaiden yhteisestä häiriö- ja poikkeustilanteisiin varautumisesta on puhuttu Suomessa yksilötason varautumista ja niin sanottua kovaa puolustusta selvästi vähemmän.

Suomen Kylät ry:n alkuvuodesta 2026 julkaisema, laajassa verkostoyhteistyössä koottu Kylävara-toimintamalli tukee paikallisissa yhteisöissä, kylissä ja naapurustoissa, tehtävää varautumis- ja turvallisuustyötä. Kylävaran näkökulma varautumiseen on uusi. Kylävara kiinnittää varautumisen ihmisten asuinpaikkaan: yhteiseen suunnitteluun, huolenpitoon ja toimintaan.

Toimintamalli on otettu innostuneesti vastaan eri puolilla Suomea. Asiantuntijoiden mukaan Kylävara on tuonut Suomen kokonaisturvallisuuden ketjuun siitä puuttuneen tärkeän palasen, yhteisöllisen varautumisen.

Tärkein työ tehdään kylillä ja paikallisyhteisöissä

Kylävara.fi-sivustolle kootut työkalut on tarkoitettu tukemaan ja vauhdittamaan varautumistyötä ja päivittäistä huolenpitoa. Budjettiriihessä tehty päätös korottaa kylätoiminnan vuosittaista valtionapua miljoonalla eurolla antaa lisävauhtia tälle työlle.

– Kysyntä ja tarve yhteisölliseen varautumiseen ja Kylävaraan liittyvälle käytännön neuvonnalle ja ohjaukselle on alueilla erittäin suurta. Me tavoitamme maakunnallisen verkostomme ansiosta kyläyhdistykset kautta koko Suomen, sanoo Suomen Kylät ry:n toiminnanjohtaja Suvi Louhelainen.

Lisärahoituksella vahvistetaan Suomen Kylien maakunnallisen verkoston mahdollisuuksia tukea paikallisella tasolla tehtävää työtä.

– Kylävaratyön ytimessä on paikallisten yhteisöjen oman toimijuuden, yhteisöllisyyden ja luottamuksen vahvistaminen. Kaikki perustuu ihmisten ja yhteisöjen aktiivisuuteen, haluun ja kykyyn toimia yhdessä myös häiriötilanteessa. Budjettiriihen päätöksessä on kysymys tällaisen osaamisen ja toiminnan pitkäjänteisestä vahvistamisesta, Louhelainen painottaa.

Yhteisöllinen varautuminen täydentää viranomaisten työtä, ei korvaa sitä

Paikallisten asukkaiden ja yhteisöjen lisäksi Kylävara palvelee myös viranomaisia. Yhteisöllinen näkökulma on uusi myös kuntien ja pelastuslaitosten varautumistyöstä vastaaville.

– Meillä on vielä paljon työtä tehtävänä ja viestiä vietävänä, jotta viranomaistahoilla ymmärrettäisiin tämänkaltaisen kansalaistoiminnan merkitys ja rooli, sanoo Kylävara-hankkeen projektipäällikkö Ritva Pihlaja Suomen Kylät ry:stä.

Yhteisöllisen varautumisen merkitys voi korostua etenkin, kun häiriötilanne on laaja ja pitkäkestoinen. Hyväkään yksilötason varautuminen ei silloin välttämättä riitä.

– Suomessa ei ole keskusteltu juurikaan siitä, miten ikääntyneiden ja muiden erityisryhmien pärjäämisestä vakavissa häiriötilanteissa pidetään huolta. Viranomaisten resurssit ovat rajalliset. Kylävara-toimintamalli herättelee paikallisia yhteisöjä myös tällaiseen keskusteluun, Pihlaja jatkaa.

Kylävarasta kansallinen suositus

Valtakunnallinen Kylävara-toimintamalli on rakennettu Suomen Kylät ry:n toteuttamassa ja syksyllä 2026 päättyvässä kaksivuotisessa EU-osarahoitteisessa hankkeessa.

Valtioneuvosto päätti kevään 2026 kehysriihessä, että Kylävara-toimintamalli vakiinnutetaan kansalliseksi suositukseksi ja paikallisten yhteisöjen varautumista vahvistetaan koko maassa.

– Budjettiriihessä tehty päätös mahdollistaa tämän pitkäjänteisen työn käynnistämisen. On erinomaista, että hallitus tunnistaa kylätoiminnan ja paikallista yhteisöllistä varautumista vahvistavan työn kriittisen tärkeän merkityksen, sanoo Suomen Kylät ry:n hallituksen puheenjohtaja Arto Pirttilahti.

Pöydän päällä tietokone, jonka ruudulla on kylävara.fi-sivuston etusivu ja erilaisia varautumistarvikkeita.Epävarma turvallisuustilanne on herättänyt monet yhteisöt pohtimaan, miten erilaisiin häiriötilanteisiin voitaisiin varautua paremmin. Kotitalouksia ohjeistetaan 72 tunnin kotivaran kokoamiseen. Nyt myös yhteisöille on oma varautumisen työkalupakki: Kylävara.

Kylävara.fi-verkkosivustona julkaistu työkalupakki tarjoaa tietoa ja käytännön ohjeita paikallisen varautumis-​ ja turvallisuustyön tueksi. Tieto siitä, miten häiriötilanteissa toimitaan, lisää myös turvallisuuden tunnetta.

Kylävaran työkalut ovat avuksi, kun paikallisessa yhteisössä halutaan vahvistaa paitsi häiriötilanteisiin varautumista myös yhteisön päivittäistä turvallisuutta ja huolenpitoa. Turvallisuus rakentuu ennen kaikkea arjessa.

Työkalupakki on koottu Suomen Kylät ry:n Kylävara-​hankkeessa. Hankkeen projektipäällikkö Ritva Pihlaja korostaa varautumistyössä yhteisöllisyyden merkitystä:

– Kriisinkestävyyden ydin on siinä, miten luotamme toisiimme ja siihen, että yhdessä tekemällä pärjäämme paremmin ja varmemmin.

Varautuminen on yhteistyötä

Yhteistyöverkostojen rakentaminen on olennainen osa Kylävaraa. Paikallisten yhteisöjen tärkein yhteistyökumppani on kunta. Kylävara-​hankkeen ohjausryhmän puheenjohtajana toimiva sisäministeriön pelastusylitarkastaja Jari Lepistö painottaa, että kokonaisturvallisuus rakentuu kuntien, kylien ja eri toimijoiden yhteistyölle:

– Paikallistuntemus, naapuriapu ja valmius auttaa toisia ovat keskeinen osa yhteisöllistä turvallisuutta. Paikalliset verkostot voivat olla tärkeä osa häiriötilanteissa selviytymistä. Kuntien on entistä tärkeämpää tunnistaa nämä yhteisöissä olevat voimavarat.

Työkalupakki on tarkoitettu sovellettavaksi kylien tarpeisiin

Yhteisöllisen varautumisen merkitys korostuu etenkin maaseudulla, jossa etäisyydet ja vasteajat voivat olla pitkiä. Paikallisen varautumis-​ ja turvallisuustyön vahvistamiseen on kaivattu yhteisiä toimintamalleja ja selkeitä ohjeita. Kylävara vastaa tuohon tarpeeseen, mutta tiukka toimintaohje se ei ole.

Suomen Kylät ry:n toiminnanjohtaja Suvi Louhelainen muistuttaa, että Suomen yli 4000 kylää ovat keskenään hyvin erilaisia, ja jokainen kylä toimii omista lähtökohdistaan käsin:

– Pitkäjänteinen kyläturvallisuustyö kumpuaa paikallisista olosuhteista, tarpeista ja voimavaroista.  Liian pientä kyläturvallisuustekoa ei ole. Pienestä ja paikallisesta syntyy koko Suomen mitassa suurta ja vaikuttavaa.

Kylävaraa kehitetään palautteen ja testaamisen perusteella

EU:n Maaseuturahaston rahoittama kaksivuotinen Kylävara-​hanke on kehittänyt työkalupakkia yhdessä kylien ja sidosryhmien kanssa.

– Kylävara on vahvan yhteiskehittämisen tulos, ja kehittäminen jatkuu työkalupakin julkaisun jälkeenkin, projektipäällikkö Ritva Pihlaja kertoo.

Sivusto julkaistaan vuoden 2026 aikana myös ruotsinkielisenä. Työkalupakista voi antaa palautetta huhtikuun loppuun saakka.

Eduskuntatalolla 15.10.2025 järjestetyn Tervetuloa kylään -tapahtuman tarkoituksena oli kertoa kansanedustajille ja talon henkilökunnalle, miltä suomalainen kylätoiminta näyttää nyt ja miksi se on tärkeää.

Kansanedustajilla ja muilla tapahtumassa vierailleilla oli mahdollisuus merkitä Suomen kartalle oma sydänkylänsä. Sydänkylä voi olla oma kotikylä, mökkipaikka tai seutu, jossa elävät suvun tarinat ja muistot. Kartan äärellä päivän mittaan käynyt kuhina havainnollisti, että kylillä on monenlaisia merkityksiä. Myös Eduskunnan kylätoimintaverkosto otti päivän päätteksi kantaa kylien merkitykseen muistuttaessaan, että kyläyhteisöt ovat muun muassa maaseudun huoltovarmuuden kivijalka.

Ihmisille tärkeissä yhteisöissä – sydänkylissä – rakennetaan tutkitusti koko yhteiskunnan kriisinkestävyyttä. Kylävara paikallisen varautumisen perustana -hankkeen projektipäällikkö Ritva Pihlaja piti tilaisuudessa puheenvuoron kylien merkityksestä Suomen kokonaisturvallisuudelle.

Lue puhe kokonaisuudessaan Suomen Kylät ry:n verkkosivuilta.

Projektets kontaktpersoner