Offentlig projektbeskrivning
Kyyvesitalkkarin avulla valuma-alueet kuntoon -hanke painottaa valuma-aluelähtöistä vesienhoitoa. Hanke toteutetaan kaksivuotisena. Toteuttajana on ProAgria Etelä-Savo ry, Etelä-Savon maa- ja kotitalousnaiset. Yhteistyökumppanina on Kyyveden osakaskunta. Hankkeella vahvistetaan valuma-aluetalkkarin toimintatapaa, josta muodostetaan palvelukokonaisuus talkkarin käyttöön. Hankkeessa keskitytään kehittämään vuorovaikutusta, verkostoitumista, palvelua, talkkarin asiantuntijuutta ja viestintää. Valuma-aluetalkkarin toiminta-alue keskittyy Kyyveden valuma-alueelle, mutta on valmiudessa toimimaan muuallakin Veej’jakaja Leaderin alueella. Hankkeella välitetään tietoa valuma-aluelähtöisestä toiminnasta ja erilaisista vesiensuojeluratkaisuista sekä edistetään yhteistyötä ja verkostotumista erilaisten toimijoiden, kuten osakaskuntien ja kyläyhteisöjen kanssa. Lisäksi Kyyveden valuma-alueella sijaitsee ojitusyhteisöjä ja niiden aktivoimiseksi tarvitaan tiedonvälitystä. Tiedonvälitystä tarvitaan edelleen, jotta valuma-aluetalkkarista tulee tuttu ja helposti lähestyttävä, johon voi ottaa yhteyttä matalalla kynnyksellä. Valuma-aluelähtöinen vesienhoito ei ole välttämättä kaikille tuttua, joten siihen liittyvän tiedonvälityksen on oltava jatkuvaa ja helposti ymmärrettävää. Kun aihetta pidetään esillä, siitä muodostuu vähitellen yleinen tapa lähestyä asiaa vesienhoidon yhteydessä.
Mer information
Program/Fond
Euroopan maaseuturahasto 2023–2027
Projektnummer
330251
Slutdatum
31.03.2027
Är det ett Leader-projekt?
kyllä
Typ av landsbygd
Inre stadsområde
Åtgärd
Utvecklingsprojekt
Underåtgärd
Informationsförmedlingsprojekt
Typ av åtgärd
Informationsförmedlingsprojekt
Åtgärdens specifierare
Projektet för förmedling av miljö- och klimatinformation
Projektkaraktär
Lokal/Regional
Målområde
SO0
Endast inloggade användare kan kommentera
Logga in Skapa nytt konto