Offentlig projektbeskrivning
Lakeuden Ursa ry:n hanke kehittää Etelä-Pohjanmaalle kansainvälisesti ainutlaatuisen yhdistelmän kaukoputkista, taivaskameroista ja sääsatelliittidatan vastaanotosta. Vuonna 2025 ja 2026 toteutettavassa ensimmäisessä vaiheessa asennetaan taivaskamerat, jotka tallentavat jatkuvasti taivaan tapahtumia. Vuonna 2026 käyttöönotetaan EUMETCast-järjestelmään perustuva sääsatelliittidatan vastaanotto, joka tuo ajantasaisen avaruus- ja ilmakehädatan reaaliaikaisesti saataville. Hankkeen yhteydessä asennetaan myös opaste- ja esittelykyltti tähtitornin yhteyteen vilkkaasti liikennöidyn ulkoiluväylän varrelle. Kyltin tarkoituksena on lisätä tähtitornin näkyvyyttä ja tunnistettavuutta sekä houkutella uusia kävijöitä ja lisätä tietoisuutta yhdistyksen toiminnasta. Hankkeen tavoitteena on lisätä kansalaistiedettä, nuorten kiinnostusta luonnonilmiöihin sekä tuottaa avointa, digitaalisesti jaettua havaintotietoa. Toiminta nivoutuu vahvasti kansainvälisiin verkostoihin ja vahvistaa Suomen asemaa tieteellisen harrastajatoiminnan kärkimaana. Hyötyjiä ovat alueen koulut, perheet, harrastajat ja tutkijat. Hanke toteutetaan pääosin vapaaehtoisvoimin Seinäjoella, ja sen vaikutukset ulottuvat koko Etelä-Pohjanmaalle ja laajasti Suomeen.
Mer information
Program/Fond
Euroopan maaseuturahasto 2023–2027
Projektnummer
340613
Slutdatum
31.12.2026
Är det ett Leader-projekt?
kyllä
Typ av landsbygd
Kransområde kring staden
Åtgärd
Investeringsprojekt
Underåtgärd
Investering som genomförs som småskaliga projekt
Typ av åtgärd
Småskaliga projekt
Åtgärdens specifierare
Investering som genomförs som småskaliga projekt
Projektkaraktär
Lokal/Regional
Målområde
SO8
Endast inloggade användare kan kommentera
Logga in Skapa nytt konto