Offentlig projektbeskrivning
Projektin kuvaus Skeittiparkin toteuttaminen ja laitteiden hankinta. Projektin tavoitteena on lisätä erityisesti lasten ja nuorten hyvinvointia ja osallisuutta toteuttamalla uusi harrastuspaikka liikuntaa ja eri-ikäisten kohtaamista varten. Projektin tarkempi kuvaus on hakemuksen liitteenä olevassa hankesuunnitelmassa. Kohderyhmä ja hyödynsaajat Ensisijaisena kohderyhmänä ovat lapset ja nuoret, joiden harrastusmahdollisuudet laajenevat projektin myötä. Skeittiparkin alue suunnitellaan ja toteutetaan siten, että se tukee lasten ja nuorten omaehtoista toimintaa, yhdessä tekemistä ja viihtymistä. Liikunnan harrastaminen tukee lasten ja nuorten terveyttä ja kokonaisvaltaista hyvinvointia. Skeittiparkin käyttäjinä tulee olemaan myös nuoria aikuisia ja vanhempiakin alan harrastajia tai lajin kokeilijoita. Liikuntapuiston alueelle sijoittuva skeittiparkki palvelee eri-ikäisten kohtaamispaikkana, sillä alueen reunustalle tulee mahdollisuus seurata skeittaamista. Välillisesti projekti tukee laajemman alueen vetovoimaisuutta ja tuo mahdollisuuden sisällyttää skeittiparkki tulevaisuuden tapahtumien suunnitteluun ja toteuttamiseen. Hankittujen laitteiden ja kalusteiden sijoituspaikka Nivalan kaupungin kanssa on sovittu, että skeittiparkki ja sinne hankittavat laitteet sijoitetaan Nivalan liikuntapuiston alueelle. Paikka on Nivala-Haapajärventie ja Liikuntakeskus Uikon vierestä menevän Lehtolantien kulmauksessa pesäpallokentän läheisyydessä. Nivalan kaupunginhallitus on hyväksynyt asiaa koskevan sopimuksen hakijan kanssa. Tarkemmin hankesuunnitelmassa.
Mer information
Program/Fond
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 (siirtymäkausi 2021–2022)
Projektnummer
169031
Startdatum
31.05.2021
Slutdatum
21.04.2022
Är det ett Leader-projekt?
kyllä
Åtgärd
Allmännyttigt investeringsprojekt
Underåtgärd
7.5 Fritid och investeringar i turism
Typ av åtgärd
Service på landsbygden och utveckling av byar
Åtgärdens specifierare
Investeringar som gäller fritid och turism
Projektkaraktär
Lokal/Regional
Endast inloggade användare kan kommentera
Logga in Skapa nytt konto