Offentlig projektbeskrivning
Hankkeen toteuttajana toimii Virtavesien hoitoyhdistys Virho ry. Yhdistys on vuonna 1990 perustettu yleishyödyllinen yhdistys, joka edistää virtavesiluonnon monimuotoisuutta ja kunnostaa vesistöjä vaelluskalakantojen palauttamiseksi. Hankkeen tavoitteena on parantaa Linnaseudun toiminta-alueen virtavesien tilaa inventoimalla alueen pienempiä sivu-, puro- ja latvauomia. Inventointien avulla pyritään tunnistamaan luonnontilaisia virtavesiä ja arvioimaan niiden ekologista potentiaalia. Samalla selvitetään uomien kunnostustarpeita ja suunnitellaan niiden toteuttamista. Lisäksi tehdään kalastonselvityksiä uomien kalastotilanteen kartoittamiseksi ja erityisesti taimenkantojen nykytilan selvittämiseksi. Hankkeen erityisenä painopisteenä ovat sivu-, puro- ja latvauomat, joiden merkitys taimenen lisääntymis- ja elinympäristöinä on keskeinen Virhon aiempiin sähkökoekalastustuloksiin perustuen. Kartoitusten ja selvitysten pohjalta suunnitellaan paikallisia virtavesikunnostuksia, joihin kuuluu muun muassa kiveämistä, puumateriaalin lisäämistä ja kutusoraikkojen rakentamista. Hanke tukee EU:n vesipuitedirektiivin ja ennallistamisasetuksen tavoitteita sekä alueellisia vesienhoitosuunnitelmia. Se myös lisää tietoisuutta virtavesien merkityksestä ja vahvistaa yhteistyötä paikallisten toimijoiden kanssa. Näin hanke luo perustaa pitkäjänteiselle ja vaikuttavalle virtavesien kunnostustyölle sekä edistää monimuotoisten ja elinvoimaisten vesiekosysteemien säilyttämistä. Inventointien ja kalastonselvitysten tulokset dokumentoidaan raportteihin, jotka toimivat pohjana jatkotoimenpiteille ja alueellisille yhteistyöhankkeille. Tavoitteena on, että hankkeen vaikutukset näkyvät tulevaisuudessa virtavesien ekologisen tilan kohentumisena sekä taimenen ja muiden vesistöjen eliöiden elinolojen parantumisena.
Mer information
Program/Fond
Euroopan maaseuturahasto 2023–2027
Projektnummer
320133
Slutdatum
31.12.2026
Är det ett Leader-projekt?
kyllä
Typ av landsbygd
Inre stadsområde
Åtgärd
Utvecklingsprojekt
Underåtgärd
Samarbetsprojekt för utveckling av service och verksamhetsmiljö på landsbygden
Typ av åtgärd
Samarbetsprojekt
Åtgärdens specifierare
Koordinerings- och aktiveringsprojekt
Projektkaraktär
Lokal/Regional
Målområde
SO8
Endast inloggade användare kan kommentera
Logga in Skapa nytt konto