Offentlig projektbeskrivning
Pienten koulu ry on puoluepoliittisesti sitoutumaton yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää kunnan ikäihmisten hyvinvointia ja luoda heille virikkeellinen toiminta-ja kokoontumisympäristö, sekä kehittää paikallisyhdistysten välistä yhteistyötä tarjoamalla yhdistysten käyttöön toimitilat käytöstä poistetussa koulurakennuksessa. Pienten koulu yhdistys hallinnoi Yhteisötalon toimintaa osa-aikaisen toiminnanjohtajan johtamana. Varsinainen toiminta on käynnistynyt vuoden 2021 aikana; kokous-, kokoontumis- ja harrastetilat saadaan osittain käyttökuntoon hankekaudella 15.6.2021- 31.12.2022 saadun rahoituksen turvin, mutta toimintaedellytysten edelleen kehittämisen kannalta on välttämätöntä saada lisärahoitus hankekaudelle 1.1 - 31.12.2023. Rahoituksen avulla on tarkoitus hankkia Yhteisötalon piha-alueelle noin 15 henkilön grillikota, Hermannin salin näyttämöverhot sekä turvalliset portaat näyttämölle. Pienten koulu ry:n jäsenyhdistysten määrä on kasvanut nykyisellä hankekaudella jo yli 20:n ja tarve toiminnan kehittämiseen edelleen on todettu.
Mer information
Program/Fond
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 (siirtymäkausi 2021–2022)
Projektnummer
204811
Startdatum
31.12.2022
Slutdatum
26.06.2024
Är det ett Leader-projekt?
kyllä
Åtgärd
Allmännyttigt investeringsprojekt
Underåtgärd
7.4 Service på landsbygden
Typ av åtgärd
Service på landsbygden och utveckling av byar
Åtgärdens specifierare
Landsbygdsservice, investering
Projektkaraktär
Lokal/Regional
Endast inloggade användare kan kommentera
Logga in Skapa nytt konto