Offentlig projektbeskrivning
Hankkeen tavoitteena on uusia/hankkia uutta kalustoa lippukunnalle. Tällä hetkellä lippukunnan jäsenmäärä on suurempi kuin koskaan, eikä esimerkiksi leireillä kalusto (teltat, kaminat jne) riitä enää kaikille niitä tarvitseville. Tavoite on saada hankittua uusia telttoja ja kaminoita sekä maavaatteita lippukunnan käyttöön. Hankkeen toteuttajana lippukunta Viessojat. Tavoitteena olisi, että pystyisimme tarjoamaan kaikille halukkaille tasapuolisen mahdollisuuden esimerkiksi leireillä yöpyä teltoissa. Kun saamme lisättyä retkeilyvarusteiden määrää, on mahdollista myös kasvattaa lippukunnan jäsenmäärää entisestään. Hyödynsaajat ja kohderyhmät ovat lapset ja nuoret, jotka harrastavat partiota. Toteutusaika on vuosi 2024. Toteutusalue Ylivieska, mutta meillä on lippukunnassa jäseniä myös esimerkiksi Alavieskasta.
Yhteenveto hankkeesta
Hankkeen lähtötilanne oli se, että lippukunnan jäsenmäärän kasvaessa nykyinen rekteilykalusto ei enää palvellut kaikkia käyttäjiä. Leireille ei saatu tarpeeksi nukkumatilaa kaikille, mikä rajasi retkien kohteen sellaisiksi, että osa lapsista pääsisi muualle nukkumaan. Tämä asetti l...
Mer information
Program/Fond
Euroopan maaseuturahasto 2023–2027
Projektnummer
281411
Slutdatum
31.12.2024
Är det ett Leader-projekt?
kyllä
Typ av landsbygd
Lokala centra på landsbygden
Åtgärd
Investeringsprojekt
Underåtgärd
Investeringar i utvecklingen av landsbygdens verksamhetsmiljö
Typ av åtgärd
Investeringar i utvecklingen av landsbygdens verksamhetsmiljö
Åtgärdens specifierare
Allmännyttiga investeringar i utveckling av landsbygdens verksamhetsmiljö
Projektkaraktär
Lokal/Regional
Målområde
SO8
Hankkeen yhteenveto
Hankkeen lähtötilanne oli se, että lippukunnan jäsenmäärän kasvaessa nykyinen rekteilykalusto ei enää palvellut kaikkia käyttäjiä. Leireille ei saatu tarpeeksi nukkumatilaa kaikille, mikä rajasi retkien kohteen sellaisiksi, että osa lapsista pääsisi muualle nukkumaan. Tämä asetti l...
Toteutus
Hankkeen tarkoitus oli hankkia vähintään kaksi telttaa kamiinoineen sekä maavaatteineen. Kysyimme tarjouksen teltoista, vaikka sitten selvisikin, että niitä ei edes muualta Suomesta saanut, joten tilasimme teltat Savotalta. Lisäksi hankimme Kärkkäiseltä riippumattoretkeilyvarusteita. Saimm...
Tulokset
Tavoitteet saavutettiin hankkeen avulla. Voimme tarjota kaikille partiolaisillemme yhtäläisiä mahdollisuuksia osallistua retkille ja leireille ja lapset ovat olleet innoissaan uusista teltoista ja niille pidettiin syysretkellä jopa nimenantotilaisuus, jossa oli ihan kummitkin teltoille. Tämä m...
Vaikutukset ja jatkosuunnitelma
Uskon, että teltat tulevat palvelemaan seuraavat yli yli kymmenen vuotta ja niiden ansiosta voimme jatkaa lippukunnan retkiperinnettä myös jatkossa riippumatta siitä kuinka moni lippukunnassamme on osallistumassa retkille.
Koska telttoihin saatiin hankerahoitusta, meidän ei tarvinu...
Endast inloggade användare kan kommentera
Logga in Skapa nytt konto