Offentlig projektbeskrivning
Hankkeella tehdään Lohjan Saaristo -seura ry:n 110-vuotisen sekä Lohjansaaren Seurantalon 100-vuotisen historian läpikatsaus, eli historiikki. Seuran pitkästä historiasta kertovia päiväkirjoja löytyi hiljattain ja niiden sisältämästä aineistosta selviää paljon alkuvaiheen kulkua. Kuinka seura on perustettu, mitä yhdistys on tehnyt ja toiminut sekä tietysti ison uurastuksen voimalla tehty oma Seurantalo. Lohjan Saariston alueella on noin 150 paikallista ruokakuntaa, mutta vapaa-ajan asukkaita on kymmenkertainen määrä. Jokainen uusi saarelainen, oli sitten vakituinen tai kesäasukas, on ollut kiinnostunut alueen historiasta. Tällainen seuran ja talon historiikki valaisisi uusillekin alueen ihmisille, miten yhteisöllisyys on ollut alueen kantava voima. Kirjasta tehdään ilmainen digitaalinen versio, joka on ladattavissa seuran omilta verkkosivuilta. Lisäksi painatetaan omalla kustannuksella pieni määrä kirjoja, jotka lahjoitetaan hankkeen työryhmän jäsenille sekä paikallisiin kirjastoihin ja SKS:n arkistoon. Kirjan julkaisutilaisuus järjestetään kesällä 2027. Hankkeen toteuttajana on yhdistys. Hanke päättyy 1.9.2027. Toteutusalueena on Lohjan Saariston alue. Hanke liittyy Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaan ja sen toteuttamiseen haetaan EU:n maaseuturahaston osarahoitusta.
Mer information
Program/Fond
Euroopan maaseuturahasto 2023–2027
Projektnummer
384802
Startdatum
19.04.2026
Slutdatum
01.09.2027
Är det ett Leader-projekt?
kyllä
Åtgärd
Utvecklingsprojekt
Underåtgärd
Samarbetsprojekt för utveckling av service och verksamhetsmiljö på landsbygden
Typ av åtgärd
Samarbetsprojekt
Åtgärdens specifierare
Koordinerings- och aktiveringsprojekt
Projektkaraktär
Lokal/Regional
Målområde/Särskilda mål
SO8
Endast inloggade användare kan kommentera
Logga in Skapa nytt konto