Offentlig projektbeskrivning
Maaseudun rakennusperintö – rakennusmestari Onni Tourun jäljillä -hanke keskittyy vanhan rakennuskannan arvostuksen nostamiseen tutkimalla ja tekemällä tunnetuksi Lounais-Suomessa 1900-luvun alkupuolella laajalti rakennuksia suunnitelleen rakennusmestari Onni Tourun tuotantoa. Tietoa rakennusmestari Tourun suunnittelemista rakennuksista kerätään yhdessä paikallisten kotiseututoimijoiden ja seudun asukkaiden kanssa sekä jo olemassa olevan aineiston ja tutkimuskirjallisuuden perusteella. Saavutettu tieto sijoitetaan onnitouru.fi-verkkosivulle ja kerättävää aineistoa esitellään Suomen maatalousmuseo Sarassa järjestettävässä näyttelyssä. Rakennusmestari Onni Tourun suunnittelemat rakennukset nivoutuvat vahvasti Varsinais-Suomen historiaan. Hankkeen tavoitteena on vanhan rakennuskannan arvon nostaminen, rakennusperinteen säilyttäminen ja paikallisidentiteetin vahvistaminen tuomalla esiin Tourun suunnittelemia rakennuksia. Rakennusten omistajia kannustetaan alkuperäisten rakennusten ja rakennusosien säilyttämiseen ja kunnostamiseen sekä perinteisten rakennusmateriaalien ja työtapojen käyttöön. Kohderyhmänä ja hyödynsaajina ovat Jokivarsikumppanien toiminta-alueella asuvat vanhojen rakennusten omistajat ja asujat, paikallisesta rakennusperinnöstä ja kulttuurihistoriasta kiinnostuneet henkilöt sekä rakennusperinteen parissa ammattimaisesti työskentelevät tahot. Hanke toimii Jokivarsikumppanien toiminta-alueella lukuunottamatta Someroa. Viimeksimainitun rajaaminen hankkeen ulkopuolelle selittyy sillä, että kunta kuului Tourun rakennusneuvojakaudella Hämeen läänin maanviljelysseuran alaisuuteen, eikä siellä siten lähtökohtaisesti ole Tourun suunnittelemia rakennuksia. Hankkeen kesto on vuoden 2025 alusta kesäkuuhun 2026. Toteuttajana on Suomen maatalousmuseo Sarka, joka toimii yhteistyössä Varsinais-Suomen Museot ry:n, Rakennusperinteen Ystävät ry:n ja Turku-SAFA:n kanssa. Hankkeessa konsultoidaan asiantuntijana Varsinais-Suomen alueellista vastuumuseota.
Mer information
Program/Fond
Euroopan maaseuturahasto 2023–2027
Projektnummer
315882
Slutdatum
30.06.2026
Är det ett Leader-projekt?
kyllä
Typ av landsbygd
Kärnlandsbygd
Åtgärd
Utvecklingsprojekt
Underåtgärd
Samarbetsprojekt för utveckling av service och verksamhetsmiljö på landsbygden
Typ av åtgärd
Samarbetsprojekt
Åtgärdens specifierare
Koordinerings- och aktiveringsprojekt
Projektkaraktär
Lokal/Regional
Målområde
SO8
Endast inloggade användare kan kommentera
Logga in Skapa nytt konto