Projekt
Utvecklingsprojekt - 310750

Metsästä moneksi – Tietoa metsien kestävään monikäyttöön Etelä-Savossa

Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto LUT

- 31.12.2026

Är igång

Offentlig projektbeskrivning

Metsästä moneksi-hankkeen toteuttavat Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto LUT ja Helsingin yliopisto. Hankkeessa tarkastellaan eteläsavolaisia metsiä kestävän metsätalouden kannalta, joka koostuu taloudellisen, ekologisen, sosiaalisen ja kulttuurisen kestävyyden ulottuvuuksista. Hankkeessa kerätään ja tuotetaan tietoa eri kirjallisuus- ja dokumenttilähteistä, mm. EU:n komission politiikkatoimista metsiä kohtaan, sekä järjestetään tilaisuuksia, osallistumismahdollisuuksia ja kyselyjä maa- ja metsätaloustoimijoille. Kaikki tieto jalkautetaan alan kohderyhmälle tiedottamisen avulla, mm. verkkosivustoilla, konferensseilla ja seminaareilla, työpajoilla, tutustumiskäynneillä ja verkkotilaisuuksina. Hankkeen avulla saadaan uusinta tietoa metsien mahdollisista monikäytöistä ja toimijoiden suhtautumisista ja näkemyksistä niihin kestävästä näkökulmasta katsottuna. Metsien kestävässä monikäytössä yhdistyvät metsätalous ja ruoantuotannon mahdollisuudet metsästä. Uudenpaa suuntausta metsätalouden ja ruoantuotannon yhdistämisestä edustaa agrometsätalous, jossa puita kasvatetaan pelloilla ja ruoantuotanto tuodaan metsän puolelle. Hankkeen päätarkoituksena on välittää tietoa maaseudun ja metsäalan yrittäjille, viljelijöille, metsänomistajille, ja muille maaseutualan toimijoille, virkamiehille ja kehittäjille. Hankkeella parannetaan maaseudun elinvoimaisuutta lisäämällä ihmisten kiinnostusta ja osaamista metsien monihyödyntämiseen ja lisäksi osallistetaan heitä hankkeen eri toimenpiteillä. Hankkeen toteutusaika on 1.11.2024 - 31.12.2026 ja se toteutetaan Etelä-Savon maakunnassa.

Mer information

Program/Fond

Euroopan maaseuturahasto 2023–2027

Projektnummer

310750

Slutdatum

31.12.2026

Är det ett Leader-projekt?

ei

Typ av landsbygd

Inre stadsområde

Åtgärd

Utvecklingsprojekt

Underåtgärd

Informationsförmedlingsprojekt

Typ av åtgärd

Informationsförmedlingsprojekt

Åtgärdens specifierare

Informationsförmedlingsprojekt

Projektkaraktär

Lokal/Regional

Målområde

SO0

Aktuellt om projektet

Metsästä moneksi -hanke toteutti yhdessä Metsäkeskuksen kanssa webinaarin, josta lisätietoja alla.

Aika: Tiistai 18.11.2025 klo 17:00 – 18:00

Paikka: Teams

Kenelle: Webinaari oli suunnattu kaikille metsäasioista kiinnostuneille.

EU:n metsien käyttöä ohjaavat säädökset tulevat vaikuttamaan Etelä-Savon metsien käyttöön ja EU:n ennallistamisen ja maankäyttösektorin ilmastotavoitteet voivat vähentää metsälähtöisen bioenergian raaka-ainepotentiaalia. Metsien sertifioinnilla todennetaan, että puu kasvatetaan vastuullisesti ja sertifiointi näkyy kestävän metsänhoidon ja puunkorjuun toteutuksessa.

Webinaarissa EU-sääntelyn ja metsien sertifioinnin vaikutuksia Etelä-Savon metsätalouteen arvioi tutkijatohtori Jarno Föhr LUT-yliopistosta. Metsäenergian käytön näkymistä Etelä-Savossa ja kestävyyskriteereistä kertoo projektipäällikkö Kyösti Turkia Suomen metsäkeskuksesta. Metsänomistajan keinoista toteuttaa ilmastokestävää metsänhoitoa alustaa projektiasiantuntija Severi Solismaa Suomen metsäkeskuksesta.

Webinaarin aineisto: https://mediafiles.fi/fi/share/folder/f655fa99-9359-4ad8-90df-3fd88327b8d7/958

Metsästä moneksi -hankkeessa tuotettiin englanninkielinen DI-työ, joka käsittelee metsien sertifiointia, painottuen Etelä-Savon alueelle. Työn otsikkona on: The significance of forest certification on timber and energy supply in South Savo. Työn on koostanut LUT-yliopiston opiskelija Janne Wåghals. Oheisesta linkistä pääsee lukemaan lopputyön: https://lutpub.lut.fi/handle/10024/170991

Lopputyön tiivistelmä:

Tiedon puuttumisesta metsäsertifioinnin tämänhetkisistä vaikutuksista Etelä-Savossa tuli tämän diplomityön haaste. Tästä haasteesta luotiin tavoite kerätä informaatiota metsäsertifioinnin vaikutuksista teemahaastattelujen kautta. Ensimmäisessä vaiheessa suoritettiin kirjallisuuskatsaus tämänhetkisen tiedon keräämiseksi tutkimuksesta. Tämän ideoiden kokoelman avulla luotiin sitten kysely, joka esiteltiin asianosaisille, joiden katsottiin olevan olennaisia vaikutusten selventämiseksi. Kysely muunnettiin sitten haastatteluiksi todellisen datan keräämiseksi. Tämän pääasiallisen keräyksen jälkeen tulokset purettiin teemoiksi analyysia varten. Teemoista merkittäväksi osoittautui informaation saaminen ja levittäminen liittyen metsäsertifiointeihin. Toisin sanoen, pääteltiin, että vaikutuksia on olemassa, ja ne liittyvät kestävyyteen sen kaikissa pääasiallisissa muodoissaan, taloudellisten vaikutusten ollessa tärkeä sellainen.

Hankkeen osalta järjestettiin metsänomistajakysely yhdessä Suomen metsäkeskuksen kanssa heinä- ja elokuun aikana. Kysely lähetettiin henkilöille, jotka omistavat metsätilan Etelä-Savosta.

Kyselyn tarkoituksena oli selvittää metsänomistajien nykyiset tilanteet sekä tulevaisuuden suunnitelmat koskien metsänomistusta. Lisäksi kartoitettiin heidän kiinnostustaan ja mielipiteitään kestävän metsätalouden osa-alueista sekä puustoisen maatalouden toteuttamisesta metsissä. Kyselyn tulokset auttavat Etelä-Savon alueellisen metsäohjelman (AMO 2026-2030) viimeistelyssä ja toimeenpanossa sekä tämän Metsästä moneksi -hankkeen toteutuksessa. Yhteenveto kyselyn tuloksista julkaistaan avoimesti LUT-yliopiston julkaisusarjassa loppuvuodesta 2026.

Metsänomistajakyselyyn vastasi 499 henkilöä. Kyselyyn vastanneiden kesken arvottiin kolme kappaletta 100 euron arvoisia S-ryhmän lahjakortteja. Lahjakortit tarjosi LUT-yliopiston Bioenergian laboratorio. Arvonnan voittajia olivat:

  • Pertti, Jyväskylästä
  • Jukka, Kiuruvedeltä
  • Juha, Espoosta.

Paljon onnea voittajille!

Projektets kontaktpersoner