Hankkeen toteuttajana on Nivala Cowboys Ry ja hankkeen avulla on tarkoitus saada uusittua jäähallin tulostaulu nykyaikaiseen ja käytännöllisempään versioon. Tulostaulun käytöntarve on viikoittaista ja käyttö painottuu eritoten viikonloppuun, jolloin pelejä saattaa olla hallissa koko päivän ajan, niin junioreiden kuin aikuistenkin. Hankkeen tavoitteena on helpottaa järjestelmän käyttöä nykyisestä ja tehdä pelien seurannasta helpompaa. Erityisesti juniorit pelaavat yhtä aikaa kahta peliä jäällä hallin molemmissa päissä ja nykyisellä kellotaululla ei ole mahdollista osoittaa kuin vain toisen pelin tilanne, niin uuden järjestelmän myötä saataisiin molempien päiden pelien tilanne näkyviin. Lisäksi kellotaulun uusinnan myötä hallin ilme paranee positiivisesti, sillä näytöille voidaan saada pelaajaesittelyitä, sponsoreiden mainoksia ja tärkeimpänä osoittaa selkeästi pelitilanteet. Lisäksi uuden järjestelmän myötä seuran varainhankinta monipuolistuu, kun on mahdollisuus tarjota mainostilaa näytöille. Hankkeesta hyötyvät koko seuran pelaajat, toimihenkilöt ja vanhemmat kuin myös katsojat ja sponsorit. Hanke toteutetaan Nivalan jäähalliin kauden 2023-24 aikana.
Yhteenveto hankkeesta
Nivala Cowboys harjoittelee ja pelaa kotiottelut Nivalan Liikuntakeskuksen Uikko Areenalla. Areenan vanha pelikello on ollut käytössä kymmeniä vuosia, eikä se ole enää täyttänyt tarkoitustaan. Kellon käyttö on ollut hankalaa, kellolaite ei ole pitänyt peliajan puolesta täysin paikkaansa...
Mer information
Program/Fond
Euroopan maaseuturahasto 2023–2027
Projektnummer
273291
Slutdatum
30.06.2024
Är det ett Leader-projekt?
kyllä
Typ av landsbygd
Kärnlandsbygd
Åtgärd
Investeringsprojekt
Underåtgärd
Investeringar i utvecklingen av landsbygdens verksamhetsmiljö
Typ av åtgärd
Investeringar i utvecklingen av landsbygdens verksamhetsmiljö
Åtgärdens specifierare
Allmännyttiga investeringar i utveckling av landsbygdens verksamhetsmiljö
Nivala Cowboys harjoittelee ja pelaa kotiottelut Nivalan Liikuntakeskuksen Uikko Areenalla. Areenan vanha pelikello on ollut käytössä kymmeniä vuosia, eikä se ole enää täyttänyt tarkoitustaan. Kellon käyttö on ollut hankalaa, kellolaite ei ole pitänyt peliajan puolesta täysin paikkaansa...
Nivala Cowboys harjoittelee ja pelaa kotiottelut Nivalan Liikuntakeskuksen Uikko Areenalla. Areenan vanha pelikello on ollut käytössä kymmeniä vuosia, eikä se ole enää täyttänyt tarkoitustaan. Kellon käyttö on ollut hankalaa, kellolaite ei ole pitänyt peliajan puolesta täysin paikkaansa, vaan se on vääristänyt peliaikaa. Tämän lisäksi seurassa on havaittu tarve kellolaitteen monipuolisemmalle käytölle, mm. kahden pienpelin samanaikaisen kellotuksen muodossa, sekä mainos ja sponsorimyynnin toteuttamisen nykyaikaisella visuaalisella tavalla.
Em. tarpeiden vuoksi, kellolaitteen uusimishankkeeseen ryhdyttiin nopealla aikataululla keväällä 2024. Hankeen toteutus pyrittiin järjestämään siten, että kauden 2024-2025 alkaessa, olisi hallissa käytössä uusi kellolaite ja tämä tavoite myös saavutettiin. Leader-rahoituksella oli hankeen toteutuksen kannalta merkittävä rooli. Ilman myönnettyä investointitukea olisi pienen jääkiekkoseuran ollut todella haastavaa toteuttaa näin merkittävä investointi ilman pidempiaikaisen lainan ottoa.
Toteutus
Hankkeemme tavoitteena oli korvata Uikko areenan vanha kellolaite modernilla monitoiminäytöllä. Vanha digitaalinen pelikello on vanhanaikainen, useaan kertaan korjauksia vaatinut laitteisto, joka ei enää mitannut aikaa oikein, vaan kellolaite edisti. Tämä aiheutti pelitilanteissa ongelmia, ko...
Hankkeemme tavoitteena oli korvata Uikko areenan vanha kellolaite modernilla monitoiminäytöllä. Vanha digitaalinen pelikello on vanhanaikainen, useaan kertaan korjauksia vaatinut laitteisto, joka ei enää mitannut aikaa oikein, vaan kellolaite edisti. Tämä aiheutti pelitilanteissa ongelmia, koska tilastopalvelun ja kellolaitteen ajat eivät pelitilanteissa täsmänneet.
Kellolaiteen toiminnan luotettavuus ongelmat olivat jatkuvasti sellaisia, että päätimme selvittää uuden tulostaulun mahdollisen hankinnan toteutusmahdollisuuksia seuran hankkeena. Hankeen alkuvaiheessa selvittelimme yrityksiä, joiden tuote vastaisi tarvettamme, sekä olisi kannaltamme kustannustehokkain ja tarkoituksenmukaisin. Selvittelyjemme perusteella Jidoka Oy:n tarjoama laitteisto oli sellainen, joka vastasi tarvettamme. Tämän jälkeen kykenimme muodostamaan hankeelle taloudelliset raamit. Selviteltyämme Leader-tuen olevan mahdollinen hankkeemme toteutuksen tueksi. Haettiin hankkeelle Leader avustusta. Saatuamme hankkeellemme myönteisen rahoituspäätöksen, kykenimme tekemään hankintasopimuksen Jidoka Oy:n kanssa.
Jidoka Oy:n kanssa tehty sopimus sisälsi tarvittavat laitteistot ja niiden asennuksen. Olimme tehneet Nivalan Liikuntakeskus Oy:n kanssa sopimuksen, jossa seura toteuttaa kellolaitteiston hankinnan ja Nivalan liikuntakeskus järjestää hallin tiloihin kellolaitteiston tarvitseman nettiyhteyden ja sähköliitännät sekä tarvittavien rakenteiden muutoksiin tarvittavat rakennusmateriaalit. Sopimusta tehdessämme emme olleet kuitenkaan huomioineet kellolaitteiston vaatimien valokuitukaapelien menekkiä ja asennusta, emmekä myöskään kellolaitteen vaatimia isoja rakenteellisia muutostöitä hallin rakenteisiin, joista syntyi lisäkustannuksia. Näitä kuluja emme olleet huomioineet kokonaishankinnassa, jolloin olimme hieman haastavassa tilanteessa, hankkeemme kulujen uhatessa nousta selkeästi budjetoimiamme kustannuksia korkeammiksi, sekä uhkasi sovittujen asennusaikataulujen venymistä. Tässä vaiheessa saimme apuja paikallisilta yrityksiltä, jotka tarjosivat auttavaa kättä tarvittaviin muutostöihin, sekä kaapelihankintoihin, jolloin Jidoka Oy kykeni asentamaan laitteistot sovitussa aikataulussa.
Tulokset
Hankkeen avulla saimme päivitettyä Nivalan jäähallin tulostaulun nykypäivään. Uudella monitoiminäytöllä kykenemme kellottamaan pelejä ja tapahtumia aivan uudella ja monipuolisella tavalla ja samalla hallin viihtyisyys parani huomattavasti. Uuden näytön avulla seuran ja pelitapahtumien s...
Hankkeen avulla saimme päivitettyä Nivalan jäähallin tulostaulun nykypäivään. Uudella monitoiminäytöllä kykenemme kellottamaan pelejä ja tapahtumia aivan uudella ja monipuolisella tavalla ja samalla hallin viihtyisyys parani huomattavasti. Uuden näytön avulla seuran ja pelitapahtumien sponsorointi ja mainosmyynti kyetään nostamaan myös aivan uudelle tasolle elävän ja liikkuvan kuvan toteutuksien muodossa.
Uusi monitoiminäyttö on myös integroitu Nivalan Liikuntakeskuksen infotaulu infrastruktuuriin, joten kykenemme esittämään haluamaamme materiaalia myös liikuntakeskuksen muissa tiloissa, jolloin esimerkiksi hallissa pelattavien turnausten informaatio kyetään esittämään myös mm. liikuntakeskuksen kahvilassa ja käytävillä. Se mahdollistaa turnausten ja tapahtumien järjestäminen aikaisempaa selvästi monipuolisemmin ja tapahtumiin osallistuvien näkökulmasta informatiivisemmin.
Vaikutukset ja jatkosuunnitelma
Uusi monitoiminäyttö tulee olemaan käytössä pitkään. Näytön avulla hallin käytettävyys ja viihtyisyys, niin seuran kuin muidenkin hallin käyttäjien osalta on selkeä siirtymä nykyaikaan, kuten hankeen nimessäkin on tuotu esiin. Uudella tulostaululla saamme hallista viihtyisämmän pa...
Uusi monitoiminäyttö tulee olemaan käytössä pitkään. Näytön avulla hallin käytettävyys ja viihtyisyys, niin seuran kuin muidenkin hallin käyttäjien osalta on selkeä siirtymä nykyaikaan, kuten hankeen nimessäkin on tuotu esiin. Uudella tulostaululla saamme hallista viihtyisämmän paikan harrastaa, sekä kykenemme uuden monitoiminäyttö kokonaisuuden avulla esittämään tapahtumissa yhteistyökumppaniemme mainoksia ja materiaaleja jäähallissa sekä pukuhuoneissa.
Nivala Cowboysin tavoiteena on tarjota alueemme ihmisille; lapsille, nuorille sekä aikuisille mahdollisuus harrastaa jääkiekkoa Nivalassa mahdollisimman matalilla kustannuksilla. Seuran joukkueiden varainhankinnasta osa pyritään toteuttamaan mainos sekä sponsori myynnillä, joiden toteutus on uuden monitoiminäytön myötä helpompaa, kustannustehokaampaa ja monipuolisempaa ja sen jatkuvuus pitkälle taattua.
Hankinnan kohde on Nivala Cowboysin omistuksessa ja Nivala Cowboys vastaa näytössä esitettävän mainosmateriaatuottamisesta. Nivala Cowboys on tehnyt Nivalan Liikuntakeskuksen kanssa sopimuksen näytön huollosta ja teknisestä ylläpidosta seuraavan seitsemän vuoden ajalle.
Endast inloggade användare kan kommentera
Logga in Skapa nytt konto