Offentlig projektbeskrivning
Laihian 4H-yhdistys toteuttaa kaksivuotisen "Nuoret kurret - Käpyjä elämään!"-hankkeen, jonka tavoite on lisätä alueen nuorten työllistymistaitoja, kokonaisvaltaista hyvinvointia ja yrittäjyyskasvatusta muun muassa erilaisin toiminnallisin menetelmin ja koulutuksin. Hankkeen avulla työllistetään nuoria erilaisiin keikkaluontoisiin tehtäviin. Hankkeessa kehitetään nuorten yrittäjien verkostoa ja hyvinvointia ylläpitäviä rakenteita. Nuorten ennaltaehkäisevä mielenterveystyö on yksi tärkeimmistä hankkeen painopisteistä nuorten hyvinvoinnin edistämisessä ja ylläpitämisessä. Hankkeen kohderyhmänä ovat 6-28- vuotiaat lapset ja nuoret. Hankkeessa järjestetään alueen nuorille työllisyyskasvatusta, hyvinvointi- sekä yrittäjyyskoulutusta ja koulutusta/mentorointia muun muassa oman yrityksen markkinointiin sekä työllistetään alueen nuoria erilaisiin työtehtäviin. Hankkeella pyritään vaikuttamaan laihialaisten lasten ja nuorten asenteisiin ja hyvinvointiin. Hankkeessa luodaan nuorille edellytyksiä matalan kynnyksen yrittäjyyteen, kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ylläpitämiseen sekä kehitetään työelämävalmiuksia. Alle 12-vuotiaille lapsille hankkeen teemaa tuodaan esille tekemällä oppimisen kautta, ahkeruuteen kannustamalla ja näin kasvattamalla työllisyystaitoja ja yrittäjämäistä asennetta, unohtamatta taitoja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämiseksi.
Mer information
Program/Fond
Euroopan maaseuturahasto 2023–2027
Projektnummer
297764
Slutdatum
31.08.2026
Är det ett Leader-projekt?
kyllä
Typ av landsbygd
Stadnära landsbygd
Åtgärd
Utvecklingsprojekt
Underåtgärd
Samarbetsprojekt för utveckling av service och verksamhetsmiljö på landsbygden
Typ av åtgärd
Samarbetsprojekt
Åtgärdens specifierare
Koordinerings- och aktiveringsprojekt
Projektkaraktär
Lokal/Regional
Målområde
SO8
Endast inloggade användare kan kommentera
Logga in Skapa nytt konto