Offentlig projektbeskrivning
Hankkeen toteuttaja on Koirakiven Nuorisoseura ry. Toimintamme kaipaa uusia nuoria ja nuoria aikuisia mukaan kehittämään toimintaamme. Hankkeen myötä on tarkoitus palkata kaksi nuorta järjestelemään keittiötilaa ja puvustusta. Kenkien ja laukkujen kuntojen tarkastusta ja lajittelua sekä uudelleenjärjestelyä. Roolivaatteiden korjaustöiden tekemistä, tarpeiston arkistointia ja siirtämistä varastotilaan. Ulkoteatterin katsomo-, näyttämö- ja kulissialueiden järjestely-, huolto- ja siivoustyön tekoa. Ison hirsisen kahvilarakennuksen kunnostamista, siivoamista ja ehostamista kesäteatterin ja muiden tapahtumien käyttöön. Tavoitteena on toimintapaikkojen ja -alueiden käyttömukavuuden ja -turvallisuuden lisääminen. Tarjota nuorille työkokemusta ja mielekästä tekemistä. Tuloksena on järjestön useamman rakennuksen ulko- ja sisätilojen sekä piha-alueen siistiytyminen ja uusien nuorien tekijöiden näkökulmien ja toimintatapojen esille tuominen. Kohderyhmä ja hyödynsaaja on Koirakiven Nuorisoseura ja siellä toimijat ja alueen käyttäjät. Hankkeen toteutusaika on kesäkuun alusta heinäkuun loppuun vuonna 2025, alueena Koirakiven Nuorisoseuran talo, ulkoteatteri, piha-alueet ja niiden rakennukset.
Mer information
Program/Fond
Euroopan maaseuturahasto 2023–2027
Projektnummer
331377
Slutdatum
31.07.2025
Är det ett Leader-projekt?
kyllä
Typ av landsbygd
Glesbygd
Åtgärd
Utvecklingsprojekt
Underåtgärd
Utvecklingsprojekt som genomförs som småskaliga projekt
Typ av åtgärd
Småskaliga projekt
Åtgärdens specifierare
Utvecklingsprojekt som genomförs som småskaliga projekt
Projektkaraktär
Lokal/Regional
Målområde
SO8
Endast inloggade användare kan kommentera
Logga in Skapa nytt konto