Projekt
Utvecklingsprojekt - 294484

Nuoret yhdistystaitajat

Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja urheilu ry

- 31.08.2027

Är igång

Offentlig projektbeskrivning

Hankkeen tavoitteena on vahvistaa Pohjois-Pohjanmaan maaseutualueilla toimivien urheiluseurojen ja liikuntatoimintaa toteuttavien yhdistysten toimintaedellytyksiä ja palveluja kouluttamalla yhdistyksiin nuoria osaajia. Hankkeessa lisätään nuorten osaamista yhdistysten monipuolisissa hallinto-, ohjaus- ja tapahtumatuotannon tehtävissä noin vuoden kestoisen koulutuspolun avulla. Osana käytännönläheistä koulutusta nuoret yhdistystoimijat suunnittelevat ja toteuttavat omassa yhdistyksessään tai kunnassa ohjattua liikuntatoimintaa ja tapahtumia, jotka lisäävät maaseudun asukkaiden liikuntamahdollisuuksia ja tuovat uutta toimintaa ja palveluja paikkakunnalle. Osallistuvat nuoret muodostavat alueelle nuorten yhdistysosaajien verkoston, joka tuo uudenlaista näkymää yhdistystoimintaan. Hankkeen tuloksena nuorten yhdistystoimijoiden osaaminen vahvistuu, yhdistysten toiminta ammattimaistuu ja yhdistyksissä syntyy nuorten lähtökohdista heidän näköistänsä toimintaa.

Mer information

Program/Fond

Euroopan maaseuturahasto 2023–2027

Projektnummer

294484

Slutdatum

31.08.2027

Är det ett Leader-projekt?

ei

Typ av landsbygd

Inre stadsområde

Åtgärd

Utvecklingsprojekt

Underåtgärd

Utbildningsprojekt

Typ av åtgärd

Utbildningsprojekt

Åtgärdens specifierare

Utbildning för aktörer på landsbygden

Projektkaraktär

Lokal/Regional

Målområde

SO0

Aktuellt om projektet

Nuori yhdistystoimija, osallistu maksuttomaan koulutukseen, jossa voit saada kokemusta, verkostoitua ja oppia uutta yhdistystoiminnasta, valmentamisesta ja ohjaamisesta sekä tapahtumatuotannosta!

Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry:n Nuoret yhdistystaitajat -hanke toteuttaa vuoden 2026 aikana käytännönläheisen Nuoret yhdistystaitajat -koulutuskokonaisuuden, joka on suunnattu 16-29-vuotiaille urheiluseurassa tai liikuntatoimintaa toteuttavassa yhdistyksessä toimiville nuorille. Koulutukseen ovat tervetulleita myös nuoret, jotka ovat jatkossa kiinnostuneita hakeutumaan yhdistystoiminnan tehtäviin. Koulutuskokonaisuus järjestetään lähi- ja etäopintoina PoPLin toimialueella Pohjois-Pohjanmaalla.

Koulutus käynnistyy etäyhteydellä toteutettavalla starttijaksolla ke 18.2.2026 klo 17.30-19.30. Koulutusstartissa käydään läpi koulutussisältöjä ja -järjestelyjä, tutustutaan oppimisympäristöön sekä verkostoidutaan muiden nuorten kanssa.

Katso lisätietoja hankkeen sivulta ja ilmoittaudu mukaan koulutuskokonaisuuteen: https://www.popli.fi/hankkeet/nuoret-yhdistystaitajat/koulutuskokonaisuus/ 

Hanke on saanut EU:n maaseuturahoitusta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen, nykyisen Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen kautta.

 

Projektets kontaktpersoner