Offentlig projektbeskrivning
Hankkeen toteuttaa Jalasjärven 4H-yhdistys ajalla 1.1.-31.12.2026. Kohderyhmänä on 13–25-vuotiaat yritystoiminnasta kiinnostuneet ja jo yrityksen perustaneet nuoret sekä heidän vanhempansa. Nuorilla on ideoita, intoa ja halukkuutta yritystoimintaan, mutta usein tuki ja verkostot puuttuvat. Hankkeen tavoitteena on kehittää nuorten yrittäjyystaitoja ja tukea nuorten yrittäjien vanhempia antamalla heille tietoa nuorten yrittäjyydestä. Hankkeen keskiössä ovat nuorten ideat, osallisuus, verkostoituminen ja käytännön tekeminen. Nuoret saavat kokeilla yrittäjyyttä osallistumalla kylien tapahtumiin ja markkinoihin Pop up -yrittäjinä. Yrittäjyysvalmennuksissa etsitään nuorten kanssa keinoja, miten huomioida kestävä kehitys yritystoiminnassa. Nuorille yrittäjille annetaan työkaluja yritystoimintansa brändäykseen, kehittämiseen ja esille tuomiseen videoiden avulla. Vertaisilloissa nuoret saavat työkaluja hyvinvoinnin ylläpitämiseen ja vinkkejä yritystoimintaansa. Hankkeen aikana tehdään yhdessä nuorten kanssa Ruotsiin opintomatka, jonka tavoitteena on tuoda nuorille uusia näkökulmia yrittäjyyteen sekä oppia ja verkostoitua yhdessä ruotsalaisten nuorten kanssa.
Mer information
Program/Fond
Euroopan maaseuturahasto 2023–2027
Projektnummer
354845
Slutdatum
31.12.2026
Är det ett Leader-projekt?
kyllä
Typ av landsbygd
Kärnlandsbygd
Åtgärd
Utvecklingsprojekt
Underåtgärd
Samarbetsprojekt för utveckling av service och verksamhetsmiljö på landsbygden
Typ av åtgärd
Samarbetsprojekt
Åtgärdens specifierare
Koordinerings- och aktiveringsprojekt
Projektkaraktär
Lokal/Regional
Målområde
SO8
Endast inloggade användare kan kommentera
Logga in Skapa nytt konto