Projekt
Utvecklingsprojekt - 72344

OFF-GRID DIY: Renewable Energy for rural development

Maaseudun Sivistysliitto ry

30.09.2018 - 07.09.2022

Avslutat

Offentlig projektbeskrivning

HHankkeessa rakennetaan verkonulkopuolinen energiaratkaisu yhteen tai kahteen yhteisöllisen toimijan omistamaan taloon tai toimitilaan. Energiaratkaisu pitää sisällään sekä lämmön- että sähköntuotannon investoinnit. Hankkeen voimin opastetaan ja koulutetaan ratkaisun toteuttamisessa. Osan investoinnista voi toteuttaa hankkeen koulutusmateriaaleina. Tavoitteena on saada myös useampi kylä- tai yhteisötoimija innostumaan omavaraisesta energiantuotannosta. Hanke on kansainvälinen ja siinä tehdään yhteistyötä itsetehtyjen verkon ulkopuolisten energiaratkaisujen kanssa toimivien kumppanien kanssa. Tällä hetkellä näitä kumppaneita on Suomesta kolme muuta toimijaa, Ruotsista yksi toimija, Latviasta kaksi toimijaa sekä Liettuasta ja Virosta kummastakin yksi toimija. Hankkeessa järjestetään Suomessa työpajoja ja Oulujärvi Leaderin alueella järjestetään kahdesta neljään omaa työpajaa, joihin kutsutaan kumppaneita myös muiden toimijoiden alueilta. Hankkeen aikana osallistutaan myös muiden toimijoiden järjestämiin työpajoihin Suomessa, Baltian maissa ja Ruotsissa. Hankkeen yhteistoimijat tulevat seuraavilta Leader-alueilta: Leader Gute ja RELEARN Suderbyn Ruotsista; LAG Abulas Latviasta; Kaisiadorys LAG Liettuasta; Pärnu bay partnership Virosta; Aktion Österbotten / Novia Ammattikorkeakoulu, Oulujärvi Leader / Maaseudun Sivistysliitto / Leader Pyhäjärviseutu sekä ProAgria Länsi-Suomi Suomesta. Hankkeen tuloksena syntyy sähköinen opas verkon ulkopuolisista uusiutuvan energian tee-se-itse-ratkaisuista. Opas käännetään kunkin kumppanimaan kielelle.

Mer information

Program/Fond

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020

Projektnummer

72344

Startdatum

30.09.2018

Slutdatum

07.09.2022

Är det ett Leader-projekt?

kyllä

Åtgärd

Utvecklingsprojekt

Underåtgärd

7.4 Service på landsbygden

Typ av åtgärd

Service på landsbygden och utveckling av byar

Åtgärdens specifierare

Landsbygdsservice, utveckling

Projektkaraktär

Internationell

Aktuellt om projektet

Projektets kontaktpersoner