Projekt
Allmännyttigt investeringsprojekt - 194720

Pärekatot kuntoon

Polvijärvi-Seura ry

13.02.2022 - 29.09.2023

Är igång

Offentlig projektbeskrivning

Hankkeen tarkoituksena on kattaa uudelleen Polvijärvi-Seura ry:n Talomuseolla huonoon kuntoon menneet pärekatot. Katettavat rakennukset ovat päärakennus, pitkä aitta, liha-aitta, savusauna ja tuulimylly. Pärekatot on uusittu viimeksi v. 2007, mutta ovat vioittuneet melko lyhyessä ajassa, syyksi on arvioitu sitä, että museo alueelle oli kasvanut tiheä puusto ja alueen tuuletus oli huono. Lisäksi viime vuodet, varsinkin syksyt ovat olleet hyvin märkiä. Tilanteen parantamiseksi viime syksynä puusto raivattiin Museomäellä rakennusten ympäriltä, joten tuuletus toimii paremmin, eikä puista pääse katoille neulasia ja lehtiä. Hanke toteutetaan kevään ja kesän aikana v. 2022. Työn alkuvaihe tehdään pääosin ostopalveluna ja varsinainen kattaminen kokonaan talkootyönä. Polvijärvi-Seuran jäsenillä on ammattitaitoa ja kokemusta hankkeen toteuttamiseen. Avoimien talkoiden kautta perinnerakentamisen taidot tulevat siirretyksi aiheesta kiinnostuneille, kohderyhmänä ovat erityisesti nuoret. Yksi kohteista (savusauna) pyritään kattamaan viimeisenä kohteena työnäytöksenä Polvijärvi-päivien aikaan heinäkuun lopulla.

Mer information

Program/Fond

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 (siirtymäkausi 2021–2022)

Projektnummer

194720

Startdatum

13.02.2022

Slutdatum

29.09.2023

Är det ett Leader-projekt?

kyllä

Åtgärd

Allmännyttigt investeringsprojekt

Underåtgärd

7.6 Kultur- och naturarv

Typ av åtgärd

Service på landsbygden och utveckling av byar

Åtgärdens specifierare

Kultur- och naturarvet, investering

Projektkaraktär

Lokal/Regional

Aktuellt om projektet

Projektets kontaktpersoner