Offentlig projektbeskrivning
Joensuun Agilityurheilijoiden omistama Pärnävaaran Koiraurheilukeskus on suurin yhtenäinen toimintatila (lämmitetty ympärivuotisessa käytössä oleva hallirakennus 1 600 m2, ulkokenttä ja piha-alue) Joensuun seudulla/Pohjois-Karjalassa, jota toimialan harrastajat ja voivat vuokrata myös omaan toimintaansa. Pärnävaaran Koiraurheilukeskus on toiminut vuodesta 2012 lähtien. Joensuun Agilityurheilijoiden ja koiraurheilukeskuksen toiminta toteutetaan täysin vapaaehtoistyönä. Hankkeen aikana investoidaan Pärnävaaran Koiraurheilukeskuksen sosiaalitilat sekä tähän tarvittava kiinteistö- ja kunnallistekniikka. Aiemmin käyttäjät ovat voineet hyödyntää Pärnävaaran alueen yleisessä käytössä olevia sosiaalitiloja. Nyt tämä mahdollisuus poistuu 1.12.2023 alkaen. Lisäksi Pärnävaaran alueen siirtyessä kokonaisuudessaan Liperin kunnalle on kunnan puolesta tullut vaade rakentaa koiraurheilutoiminnalle omat sosiaalitilat. Investoinnit mahdollistavat hallin ja toiminta-alueen käytön myös 1.12.2023 jälkeen. Hankkeen vaikutukset kohdentuvat laajasti koira-alan harrastajiin ja kilpailijoihin. Lisäksi alueella tehtävän eri toimijoiden yhteistyön kautta hankkeen välilliset vaikutukset koskevat kaikkia aluetta käyttäviä toimijoita. Koiraurheilukeskuksen käyttäjät ovat suurin toimijaryhmä Pärnävaaran alueella. Koiraurheilukeskuksen toiminnan säilyminen alueella ja sen toimintaedellytysten kehittäminen luo pohjaa alueen muiden toimintojen kehittämiselle. Hanke toteutetaan 16.10.2023-31.8.2024.
Yhteenveto hankkeesta
Hankkeen aikana rakennettiin Pärnävaaran Koiraurheilukeskuksen sosiaalitilat sekä tähän tarvittava kiinteistö- ja kunnallistekniikka. Koiraurheilukeskuksen käyttäjillä on aiemmin ollut mahdollisuus hyödyntää Pärnävaaran alueen sosiaalitiloja. Tämä mahdollisuus poistui 1.12.2023. Lis...
Mer information
Program/Fond
Euroopan maaseuturahasto 2023–2027
Projektnummer
264205
Slutdatum
31.08.2024
Är det ett Leader-projekt?
kyllä
Typ av landsbygd
Kransområde kring staden
Åtgärd
Investeringsprojekt
Underåtgärd
Investeringar i utvecklingen av landsbygdens verksamhetsmiljö
Typ av åtgärd
Investeringar i utvecklingen av landsbygdens verksamhetsmiljö
Åtgärdens specifierare
Allmännyttiga investeringar i utveckling av landsbygdens verksamhetsmiljö
Projektkaraktär
Lokal/Regional
Målområde
SO8
Hankkeen yhteenveto
Hankkeen aikana rakennettiin Pärnävaaran Koiraurheilukeskuksen sosiaalitilat sekä tähän tarvittava kiinteistö- ja kunnallistekniikka. Koiraurheilukeskuksen käyttäjillä on aiemmin ollut mahdollisuus hyödyntää Pärnävaaran alueen sosiaalitiloja. Tämä mahdollisuus poistui 1.12.2023. Lis...
Toteutus
Vesi- ja viemäriliittymien suunnittelu toteutettiin yhteistyössä Liperin kunnan ja Liperin vesihuoltolaitoksen kanssa. Maanrakennus toteutettiin joulukuussa 2023. Maantasoitustyöt toteutettiin touko-kesäkuussa.
Rakennusala tyhjennettiin ja siistittiin talkootyönä. Rakennusurakoitsija t...
Tulokset
Omat sosiaalitilat ovat saaneet positiivista palautetta ja lisäävät hallin käyttömukavuutta. Hallin käyttöasteen odotetaan edelleen kasvavan. Jäsenistön sitoutuminen oli vahvaa ja talkoisiin saatiin hyvin osallistujia.
Hankkeesta ja sen etenemisestä on tiedotettu Joensuun Agilityurh...
Vaikutukset ja jatkosuunnitelma
Pärnävaaran Koiraurheilukeskus pystyy jatkossa tarjoamaan entistä paremmat harjoitusolosuhteet erilaiseen koiraharrastustoimintaan. Hallia voidaan hyödyntää myös muissa Pärnävaaran alueen toiminnoissa.
Endast inloggade användare kan kommentera
Logga in Skapa nytt konto