Projekt
Utvecklingsprojekt - 279730

Peräpohjolaisen taidon äärellä

Taito Lappi ry

- 31.12.2024

Är igång

Offentlig projektbeskrivning

Taito Lappi ry:n vetämässä esiselvityshankkeessa selvitetään, onko Peräpohjolan Leader ry:n toiminta-alueella tarvetta peräpohjalaisen käsityöperinteen säilyttämiseen, perinteeseen nojaavan käsityöyrittäjyyden kehittämiseen sekä erityisesti alueelle sitoutuvien, aineettomaan kulttuuriperintöön pohjaavien käsityömatkailupalveluiden kehittämiseen liittyvään hankkeeseen. Esiselvityshankkeessa muodostetaan ensiaskeleet alueen käsityöläisiä, alkutuottajia ja matkailutoimijoita yhdistävälle verkostolle. Esiselvityshankkeen tuloksia ovat haastattelu- ja työpaja-aineistot, joissa käydään läpi alueen nykytilaa hankkeen teemoihin liittyen. Tuloksena pidetään myös mahdollista laajempaa hankehakemusta, joka tuotetaan esiselvityshankkeen jälkeen. Hankkeen aikana lähdetään luomaan alueelle käsityöläisverkostoa ja mukaan etsitään aihepiiristä kiinnostuneita alkutuottajia sekä matkailualan toimijoita. Tiedonhankinta suoritetaan työpajojen avulla “käsityön yli” miniraanujen äärellä. Työpajojen lisäksi toimijoita haastatellaan tarpeen mukaan mahdollisimman laajan tietopohjan saavuttamiseksi. Hanke tavoittaa Peräpohjolan alueella toimivia käsityöläisiä, käsityöyrittäjiä, alkutuottajia ja matkailualan toimijoita, tuo heitä yhteen ja etsii kohderyhmälle yhteisiä, ja tärkeäksi koettuja kehittämisen intressejä. Yhteiskehittämisen ja palvelumuotoilun keinoin toteutettu toiminta sitouttaa kohderyhmän mukaan jo laajemman hankkeen suunnitteluvaiheeseen. Hanke toteutetaan Rovaniemen maaseutualueella ja Tervolassa, Kemijokivartta seuraillen. Hankkeen kohderyhmään kuuluvat alueen käsityöläiset, käsityöyrittäjät, alkutuottajat ja matkailualan toimijat.

Sammanfattning av projektet

Peräpohjolan Leader ry rahoitti syksyllä 2024 Taito Lappi ry:n toteuttamaa lyhyttä, 3kk:n mittaista “Peräpohjalaisen taidon äärellä” -esiselvityshanketta. Hankkeen tavoitteena oli selvittää, löytyykö Rovaniemen ja Tervolan alueelta tarvetta peräpohjalaisen käsityöperinteen säilytt...

Mer information

Program/Fond

Euroopan maaseuturahasto 2023–2027

Projektnummer

279730

Slutdatum

31.12.2024

Är det ett Leader-projekt?

kyllä

Typ av landsbygd

Inre stadsområde

Åtgärd

Utvecklingsprojekt

Underåtgärd

Samarbetsprojekt för utveckling av service och verksamhetsmiljö på landsbygden

Typ av åtgärd

Samarbetsprojekt

Åtgärdens specifierare

Koordinerings- och aktiveringsprojekt

Projektkaraktär

Lokal/Regional

Målområde

SO8

Sammanfattning av projektet

Peräpohjolan Leader ry rahoitti syksyllä 2024 Taito Lappi ry:n toteuttamaa lyhyttä, 3kk:n mittaista “Peräpohjalaisen taidon äärellä” -esiselvityshanketta. Hankkeen tavoitteena oli selvittää, löytyykö Rovaniemen ja Tervolan alueelta tarvetta peräpohjalaisen käsityöperinteen säilytt...

Toteutus

Peräpohjalaisen taidon äärellä -hanke toteutettiin lyhyenä esiselvityshankkeena. Hankkeen päätoimija Taito Lappi ry halusi selvittää, onko hanketta rahoittaneen Peräpohjolan Leader ry:n alueella tarvetta peräpohjalaisen käsityöperinteen säilyttämiseen, perinteeseen nojaavaan käsityö...

Resultat

Esiselvityshankkeen tuloksia ovat haastattelu- ja työpaja-aineistot, joissa käydään läpi alueen nykytilaa hankkeen teemoihin liittyen. Näitä tuloksia on avattu seuraavaksi. Hankkeen teemoihin oli selkeää kiinnostusta, mutta hankkeen toteutus syyskaudella 2024 jälleen juuri yhden ennätysma...

Effekter och framtidsplaner

Esiselvityshankkeen tavoitteena oli löytää peräpohjalaisesta käsityöstä ja käsityömatkailusta kiinnostuneita tahoja, ja selvittää mahdollisuuksia ja kiinnostusta laajempaa hanketta koskien. Kiinnostuneita löydettiin: myös paljon heitä, jotka eivät hankkeen toteutusajankohdan vuoksi p...

Aktuellt om projektet

Projektets kontaktpersoner