Offentlig projektbeskrivning
Heinolan kylissä on aktiivista toimintaa, mutta se keskittyy tällä hetkellä vain pienelle alueelle Heinolan pinta-alasta. Aiemmat kehittämishankkeet ovat tuottaneet arvokkaita käytäntöjä ja osoittaneet, että kylät kaipaavat konkreettista tukea aina viestinnästä uusien aktiivien mukaan saamiseen ja kyläyhdistysten elvyttämiseen. Hanke vastaa tähän tarpeeseen viemällä hyväksi havaittuja sekä luomalla uusia älykkäitä toimintamalleja kaikille Heinolan kylille sekä kaupunginosien, asukasyhdistysten toimijoille ja oman elinympäristönsä kehittämisestä kiinnostuneille. Hankkeen tavoitteena on vahvistaa kylien vetovoimaa, elinvoimaisuutta ja yhteisöllisyyttä asumisen näkökulmasta sekä luoda aktiivisia, houkuttelevia ja turvallisia kyläyhteisöjä, jotka tarjoavat sujuvaa arkea nykyisille asukkaille ja kiinnostavat myös uusia tulijoita. Hankkeen toimenpiteet on jaettu kuuteen eri osa-alueeseen, jotka ovat: asuminen, viestintä ja brändäys, yhdistykset ja yhteisöllisyys, yhteistyö kaupungin kanssa, ohjelmatyö sekä tietoliikenneyhteydet ja digitaidot. Hankepäällikkö toimii kylien tukena käytännön tasolla – jakamalla asiantuntemusta, osallistumalla kylätoimintaan ja tukemalla yhteisöjä arjen kehittämisessä. Hankkeen toimintaa ohjaa suunnitelma, jota päivitetään jatkuvasti toimintaympäristön muutosten mukaan, jotta toiminnan painopisteet pysyvät oikeissa asioissa.
Mer information
Program/Fond
Euroopan maaseuturahasto 2023–2027
Projektnummer
361868
Startdatum
12.11.2025
Slutdatum
31.12.2027
Är det ett Leader-projekt?
kyllä
Åtgärd
Utvecklingsprojekt
Underåtgärd
Samarbetsprojekt för Smarta byar
Typ av åtgärd
Samarbetsprojekt
Åtgärdens specifierare
Koordinerings- och aktiveringsprojekt
Projektkaraktär
Lokal/Regional
Målområde
SO8
Endast inloggade användare kan kommentera
Logga in Skapa nytt konto