Offentlig projektbeskrivning
Santtioseuran Ilmin rantaa on viimeisten vuosikymmenien aikana kehitetty erityisesti kesäteatterialueen osalta. Ilmin kylätalon käyttöaste on kuitenkin ollut viime vuosina suhteellisen matalalla, talon sähkölämmityksen ja talvilämmityskustannusten vuoksi. Taloa käyttää pääasiassa kesäteatteriin liittyvä väki harjoitusten ja esitysten aikana, kesä-elokuussa. Syksyllä 2024 kohteessa alkoi partiotoiminta, mutta heidänkin ympärivuotinen kokoontuminen Ilmillä vaatisi kustannustehokkaampaa sekä ympäristöystävällisempää lämmitysmuotoa taloon. Pienhankkeen päätavoitteet on lisätä Ilmin talon käyttöastetta kahden ilmalämpöpumpun kautta. Samalla taloon on aikomus hankkia myös: - ilmanvaihtolaite pidentämään rakennuksen elinkaarta ja lisäämään käyttömukavuutta - defibilaattori lisäämään yleistä turvallisuutta erityisesti kesäteatterisesonkeina - modeemi, jotta talossa olisi internetyhteys Laitehankintojen lisäksi on tarvetta uudistaa Ilmin alueen leikkikentän lahonnutta puutavaraa. Leikkikenttä tarvitsee: uuden hiekkalaatikon, uuden lelujen säilytyslaatikon sekä kunnostetun aidan. Tavoitteenamme on lisätä Ilmin talon sekä Ilmin rannan alueen käyttöastetta ympäri vuoden sekä aktivoida kylän omia toimintoja. Yhteiskunnallisella tasolla tavoitteemme on lisätä aktiviteetteja sekä sosiaalisia tapahtumia kaikissa ikäryhmissä. Myös esimerkiksi kansalaisopistolla olisi paremmat mahdollisuudet järjestää lisää kursseja, kun talon lämmitys, ilmanvaihto ja internetyhteys olisi kunnossa.
Mer information
Program/Fond
Euroopan maaseuturahasto 2023–2027
Projektnummer
312960
Slutdatum
13.10.2025
Är det ett Leader-projekt?
kyllä
Typ av landsbygd
Kärnlandsbygd
Åtgärd
Investeringsprojekt
Underåtgärd
Investering som genomförs som småskaliga projekt
Typ av åtgärd
Småskaliga projekt
Åtgärdens specifierare
Investering som genomförs som småskaliga projekt
Projektkaraktär
Lokal/Regional
Målområde
SO8
Endast inloggade användare kan kommentera
Logga in Skapa nytt konto