Offentlig projektbeskrivning
Posion Pyrinnön kehittämishanke on Posion Pyrintö ry:n suunnittelema hanke, jonka tavoitteena on kehittää ja monipuolistaa urheiluseuran toimintaa. Hankkeella pyritään lisäämään seuran vapaaehtoisen osaamista, saamaan uusia seuran jäseniä ja vapaehtoisia mukaan toimintaan, siirtämään olemassa olevaa tietoa ja taitoa uusille vapaaehtoisille, parantamaan seuran digiosaamista sekä tekemään monipuolista seuran kehitystyötä. Kaikella tällä pyritään varmistamaan, että Posion Pyrintö jatkaa toimintaansa tulevaisuudessa entistäkin laajemmin ja pystyy liikuttamaan mahdollisimman monia alueen lapsia, nuoria ja aikuisia. Hanke hyödyttää koko Posiota ja Koillismaan aluetta ja edistää alueen veto- ja pitovoimaa. Hankkeen myötä harrastusmahdollisuudet paranevat ja ihmisten hyvinvointi paranee, kun alueella on tarjolla liikunnallista harrastustoimintaa, joissa pääsee kokemaan myös sosiaalista yhteenkuuluvuutta. Hankkeen kohderyhmänä on kaikki posiolaiset ja alueella vierailevat ihmiset. Hankkeen toteutustaika on 1.8.2024-31.12.2026.
Mer information
Program/Fond
Euroopan maaseuturahasto 2023–2027
Projektnummer
301410
Slutdatum
31.12.2026
Är det ett Leader-projekt?
kyllä
Typ av landsbygd
Glesbygd
Åtgärd
Utvecklingsprojekt
Underåtgärd
Samarbetsprojekt för utveckling av service och verksamhetsmiljö på landsbygden
Typ av åtgärd
Samarbetsprojekt
Åtgärdens specifierare
Koordinerings- och aktiveringsprojekt
Projektkaraktär
Lokal/Regional
Målområde
SO8
Endast inloggade användare kan kommentera
Logga in Skapa nytt konto