Projekt
Utvecklingsprojekt - 35175

Promotion of Immigrant Entrepreneurship

Suomen Yrittäjäopisto Oy

01.01.2017 - 31.12.2019

Avslutat

Offentlig projektbeskrivning

Maahanmuuttajien osuus uusyrityskeskusten asiakkaista kuluneena vuonna on noussut, ja maahanmuuttajayrittäjien lukumäärä on kasvanut ripeästi. Etelä-Pohjanmaalla on maahanmuuttajia n. 3000, ja osa heistä suunnittelee yrityksen perustamista tai on jo perustanut. Uusille yrityksille on tilaa ja maakunnassa on myös yrityksiä, joille ei löydy jatkajaa. Yrittäjyys on monelle maahanmuuttajalle ainoa tapa työllistyä. Tämä haastaa vastaamaan vahvemmin yrityksen perustamista suunnittelevien ja aloittavien maahanmuuttajayrittäjien tarpeita. Tutkimusten mukaan maahanmuuttajataustaiset yritykset selviävät hengissä suunnilleen yhtä hyvin kuin kantaväestön perustamat yhtiöt. Hankkeen tavoitteena on tiedottaa ja aktivoida Etelä-Pohjanmaalle asettuneita maahanmuuttajia tarjolla olevista työkaluista ja asiantuntijatahoista aloittaville yrittäjille. Näin parannetaan ja aktivoidaan maahanmuuttajien yritysten perustamisedellytyksiä. Hankkeen toisena kohderyhmänä ovat organisaatiot ja tahot, jotka työskentelevät maahanmuuttajien parissa, myös tiedon lisäämistä heidän suuntaansa maahanmuuttajien ohjaamisesta yrittäjyyspohdinnoissa tarvitaan.

Mer information

Program/Fond

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020

Projektnummer

35175

Startdatum

01.01.2017

Slutdatum

31.12.2019

Är det ett Leader-projekt?

ei

Åtgärd

Utvecklingsprojekt

Underåtgärd

1.2 Informationsförmedling och demonstrationer

Typ av åtgärd

Utbildning och information

Åtgärdens specifierare

Informationsförmedling och demonstrationsåtgärder, utveckling

Projektkaraktär

Lokal/Regional

Aktuellt om projektet

Projektets kontaktpersoner