Projekt
Investeringsprojekt - 260800

Punkaharjun Liikuntapuisto

Punkaharjun Urheilijat r.y.

- 03.02.2026

Avslutat

Offentlig projektbeskrivning

Punkaharjun liikuntapuistoa toteuttaa Punkaharjun Urheilijat Ry. Hankkeella muokataan ns. Sanskin montun aluetta virkistyskäyttöön sekä parannetaan alueen toimivuutta lapsille ja nuorille teetetyn kyselyn pohjalta. Samalla mahdollistamme alueen käytön koululaisille kouluaikana, kun koulu sijaitsee harjun toisella puolella n.200 m etäisyydellä. Tavoitteemme on parantaa paikkakunnan lasten ja nuorten liikkumis- ja harrastamismahdollisuuksia omalla kylällä. Odottamiamme tuloksia olisi, että lapset ja nuoret pääsisivät liikkumaan omalla kylällä eikä vanhempien tarvitsisi lähteä aina kuskaamaan lapsia. Alueen rakentamisen odotetaan valmistuvan 2025 syksyyn mennessä. Hankkeessa rakennetaan liikuntapuisto, joka tulee sisältämään katetun ulkokuntosalin, katetun jumppa/liikuntapaikan, kotalaavun tulipaikalla, 2 sähköistettyä ja lämmitettyä pukukoppia, 2 vaihtoaitiota pesäpallokentälle ja näihin tarvittavat maan muokkaukset.

Sammanfattning av projektet

Punkaharjun Liikuntapuistoa lähdettiin toteuttaa Sankin monttuun, jossa jo ennestään oli pesäpallo kenttä ja kuntoportaat. Hankeen ajatuksena oli kehittää Punkaharjun liikuntamahdollisuuksia. Rakentaminen lähti heti käyntiin kun tukipäätös saatiin ja ensimmäisenä kesänä rakentui pesÃ...

Mer information

Program/Fond

Euroopan maaseuturahasto 2023–2027

Projektnummer

260800

Slutdatum

03.02.2026

Är det ett Leader-projekt?

kyllä

Typ av landsbygd

Kärnlandsbygd

Åtgärd

Investeringsprojekt

Underåtgärd

Investeringar i utvecklingen av landsbygdens verksamhetsmiljö

Typ av åtgärd

Investeringar i utvecklingen av landsbygdens verksamhetsmiljö

Åtgärdens specifierare

Allmännyttiga investeringar i utveckling av landsbygdens verksamhetsmiljö

Projektkaraktär

Lokal/Regional

Målområde

SO8

Sammanfattning av projektet

Punkaharjun Liikuntapuistoa lähdettiin toteuttaa Sankin monttuun, jossa jo ennestään oli pesäpallo kenttä ja kuntoportaat. Hankeen ajatuksena oli kehittää Punkaharjun liikuntamahdollisuuksia. Rakentaminen lähti heti käyntiin kun tukipäätös saatiin ja ensimmäisenä kesänä rakentui pesäpallokentälle vaihtopenkit, pukukopit (sähköistetyt ja lämmitetyt), kotalaavu ja pohjat ulkokuntosalille ja jumppapaikalle. Ulkokuntosali ja jumppapaikka valmistui 2025 kesän aikana.

Suunnitteluun nähden hanke eteni aikataulussa ja toteutui tekijöiden mielestä niin kuin oli suunniteltu. Kaikki suunnitellut asiat saimme tehtyä hankeen aikaraamin sisällä.

Nyt Liikuntapuisto on avoinna kaikille ja ilmaiseksi. Ja paljon onkin jo tullut positiivista palautetta alueen toiminnoista. Etenkin kotalaavua ja ulkokuntosalia on kehuttu toimivaksi ja tarpeelliseksi.

Liikuntapuiston kehittäminen jatkuu edelleen yhteistyössä Savonlinnan Kaupungin kanssa. Tavoitteena on saada ensi kesänä jääkiekkokaukalolle oma vakituinen paikka alueelle, nyt kaukalo talveksi sijoitetaan pesäpallokentän päälle ja kesäksi puretaan pois. Lisäksi tavoitteena on saada pesäpallokentälle hiekkatekonurmi.

Toteutus

Punkaharjun Liikuntapuistoa lähettiin rakentamaan Sankin monttuun, jossa jo valmiina oli pesäpallokenttä ja kuntoportaat. Pesäpallokentälle rakennettiin vaihtopenkit ja pukukopit. Pukukopit palvelee kesäisin pesäpalloilijoita ja talvisin luistelijoita ja hiihtäjiä. Pukukopit ovat sähköistetyt ja lämmitetyt. Liikuntapuistoon kuntoportaiden läheisyyteen rakennettiin katettu ulkokuntosali ja hiekkatekonurmellinen jumppapaikka, josta osa on katettu. Alueelle sijoitettiin myös kotalaavu tulipaikalla, jossa voi käydä viettää aikaa ja vaikka makkarat paistamassa.

Kustannukset pysyivät suunnitelluissa raameissa ja osaltaan helpotti hankkeen viemistä maaliin.

Rakentaminen sujui suunnitellusti ja kaikki saatiin toteutettua. Haasteina pidettiin suunnittelussa talkoolaisten saamista hommiin mutta talkoolaisia oli joka kerta reilusti. Alueen ihmisillä oli halu saada hanke tehtyä.

Resultat

Punkaharjun Liikuntapuisto hankeen myötä Punkaharjulle saatiin uusia liikuntamahdollisuuksia ja aluetta houkuttelevammaksi.

Huomattiin hankeen aikana että punkaharjulaisilla on edelleen tahtotila pitää alueen viihtyvyyttä yllä ja saada asukkaat pysymään kylällä, johon vaikuttaa paljon alueella olevat liikuntamahdollisuudet. Myös lasten ja nuorten osalta tärkeä hanke kun koulu on Liikuntapuiston vieressä ja näin ollen oppilaat pääsevät koulu aikana hyödyntämään Liikuntapuiston tuomia mahdollisuuksia.

Hankkeen viestintää on hoidettu sosiaalisen median kautta (facebook ja instagram) sekä paikallislehden kautta.

Effekter och framtidsplaner

Punkaharjun Liikuntapuisto hanke tuo uutta aktiivista elämää kylälle. Saatiin uusi kohtaamispaikka ja liikuntapaikka samalle alueelle. Kaikille avoin paikka, jossa voi liikkua ja oleille yksin tai isommallakin porukalla.

Yhdistykset ja järjestöt ovatkin jo ottaneet hyvin aktiivisesti Liikuntapuiston käyttöön järjestämällä erilaisia tapahtumia alueella. Ja koulun, jonka kanssa Liikuntapuistoa suunniteltiin, on ottanut hyvin aktiivisesti paikan käyttöönsä.

Hankkeella toteutettua Liikuntapuistoa kehitämme kaikille avoimeksi paikaksi ja monipuolisesti tapahtumia alueeksi. Tarjoamme kaikille mahdollisuuden toimia liikuntapuistossa ilmaiseksi.

Punkaharjun Urheilijat on sitoutunut huolehtimaan Liikuntapuiston ylläpidosta. Hankkeen hyöty on, että punkaharjulaiset voivat liikkua omalla kylällä eikä tarvitse lähteä edemmäksi etsimään liikuntamahdollisuuksia.

Aktuellt om projektet

Projektets kontaktpersoner