Projekt
Utvecklingsprojekt - 36220

PYÖRRE — uutta voimaa ja verkostoitumista Tornadoon

Rantasalmen puhallinorkesteriyhdistys r.y.

31.12.2016 - 10.04.2019

Avslutat

Offentlig projektbeskrivning

PYÖRRE-hanke tehostaa ja kehittää orkesteriyhdistyksen toimintaa tilanteessa, jossa sekä harrastajamäärät että toiminta ovat kasvaneet rahoituspohjaa voimakkaammin. Yhdistyksellä olisi nykyisellään mahdollisuus tarjota palveluja, hankkia harrastajia ja tehdä muutakin yhteistyötä laajemmalla alueella, mikäli verkostot olisivat kunnossa. Tämänsuuntainen muutos, jolla korvattaisi uusien harrastajaikäluokkien vähenemistä Rantasalmella, vaatii ennen kaikkea nykyisen yhdistysorganisaation tehostamista. Hankkeen tavoitteena on kehittää uusia tapoja, joilla toiminnan järjestäminen Rantasalmella ja lähialueilla jatkossa helpottuu. Tarkoituksena on muun muassa selvittää tapoja, joilla voisi tehdä enemmän ja laadukkaampaa yhteistyötä paikallisten ja alueellisten toimijoiden kanssa ja parantaa tuottamiemme palvelujen tavoitettavuutta. Yhdistyksen omia toimintatapoja tarkastellaan kriittisesti ja ryhdistetään muun muassa markkinointia, tiedottamista, lipunmyyntiä ja muita tuotannollisia tehtäviä. Hankkeen aikana selvitetään myös yhdistyksen mahdollisuudet ja alueelliset tarpeet yhteiskunnallisen yrittäjyyden käynnistämistä silmälläpitäen.

Mer information

Program/Fond

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020

Projektnummer

36220

Startdatum

31.12.2016

Slutdatum

10.04.2019

Är det ett Leader-projekt?

kyllä

Åtgärd

Utvecklingsprojekt

Underåtgärd

7.4 Service på landsbygden

Typ av åtgärd

Service på landsbygden och utveckling av byar

Åtgärdens specifierare

Landsbygdsservice, utveckling

Projektkaraktär

Lokal/Regional

Aktuellt om projektet

Projektets kontaktpersoner