Projekt
Utvecklingsprojekt - 272833

RoppaRantaRock

Roppis RY

- 31.12.2024

Är igång

Offentlig projektbeskrivning

RoppaRantaRock on musiikkifestivaali, joka tuo uuden ajan festivaalin pienelle paikkakunnalle. Tapahtuman tarkoituksena on järjestää kaikkia ikäluokkia palveleva kulttuurillinen tapahtuma, joka mahdollistaa yhteisöllisen kokemuksen musiikin ja taiteen parissa. RoppaRantaRock tukee pieniä artisteja, tekijöitä sekä tuo kulttuuria Iiläisille sekä lähipaikkakuntalaisille. Festivaalilla haetaan ratkaisua pienen paikkakunnan tämän tapaisen kulttuurin uupumiseen sekä paikkakuntalaisten kulttuurin tarpeen tyydyttämiseen musiikin ja taiteen saralla. Haluamme myös auttaa nuoria aloittelevia taiteilijoita ja muusikkoja, joilla ei ole tämän tapaista paikkaa taiteen esittämiselle, järjestämällä sellainen. RoppaRantaRock festivaali on järjestetty aiemmin julkisena tapahtumana kaksi kertaa, ja tällöin tapahtumaan on voineet osallistua vain täysi-ikäiset. Tapahtuman kolmantena vuonna 2024 järjestämme tapahtuman siten, että myös lapset ja nuoret pääsevät osallistumaan tapahtumaan. Iin Kuivaniemellä ei tällä hetkellä ole paljoa tämän tapaista toimintaa, joka olisi suunnattu nuorille tai heidän mielenkiintonsa kohteille. Tällä tavoin pyrimme tukemaan lasten ja nuorten hyvinvointia syrjä alueilla sekä mahdollistaa helposti lähestyttävän kulttuurillisen kokemuksen omalla paikkakunnalla.

Sammanfattning av projektet

Festivaalin perimmäisenä tavoitteena on tarjota kulttuurillinen kokemus musiikin ja taiteen parissa paikallisille sekä lähipaikkakuntalaisille, erityisesti huomioiden alueen nuoret ja aikuiset sekä musiikin ja taiteen saralla aloittelevat taiteilijat. Tapahtuman yksi tavoitteista on vakiinnutta...

Mer information

Program/Fond

Euroopan maaseuturahasto 2023–2027

Projektnummer

272833

Slutdatum

31.12.2024

Är det ett Leader-projekt?

kyllä

Typ av landsbygd

Glesbygd

Åtgärd

Utvecklingsprojekt

Underåtgärd

Samarbetsprojekt för utveckling av service och verksamhetsmiljö på landsbygden

Typ av åtgärd

Samarbetsprojekt

Åtgärdens specifierare

Koordinerings- och aktiveringsprojekt

Projektkaraktär

Lokal/Regional

Målområde

SO8

Sammanfattning av projektet

Festivaalin perimmäisenä tavoitteena on tarjota kulttuurillinen kokemus musiikin ja taiteen parissa paikallisille sekä lähipaikkakuntalaisille, erityisesti huomioiden alueen nuoret ja aikuiset sekä musiikin ja taiteen saralla aloittelevat taiteilijat. Tapahtuman yksi tavoitteista on vakiinnutta...

Toteutus

3.1 toimenpiteet
Aloitimme festivaalin uudistamisen hankkeen mukaisesti aikaisin ennen tapahtumaa, jotta saimme suunniteltua tapahtuman kaikki osa-alueet hyvin ja että toteuttaminen sujuisi moitteettomasti.

Aukaisimme lipunmyynnin Tiketti.fi hin 14. helmikuuta, johon lisäsimme...

Resultat

Vaikutukset ja tulokset ovat näkyvissä paikkakuntalaisten ja lähipaikkakuntalaisten tyytyväisyyskyselyssä, johon sai vastata tapahtuman jälkeen. Osallistujat olivat tyytyväisiä alueella olevaan toimintaan, palveluihin sekä artisti kattaukseen. Koimme onnistuneeksi sen, että nuoret saapuiva...

Effekter och framtidsplaner

Tarkoituksena Roppis ry llä on toteuttaa RoppaRantaRock tapahtuma vuonna 2026 uudelleen. Roppis ry tulee pitämään tapahtuman kaiken ikäisille, sekä todennäköisesti laajentaa tapahtumaa esimerkiksi tuottamalla lisää oheisohjelmaa tai muuta vastaavaa. Markkinointia ja kohderyhmän viestimist...

Aktuellt om projektet

Projektets kontaktpersoner