Hanke
Allmännyttigt investeringsprojekt - 28206

Roukalahti viihtyisäksi

Roukalahden Kivekkäät ry

03.05.2016 - 04.08.2021

Avslutat

Julkinen hankekuvaus

Roukalahden Kivekkäiden kokouksessa 28.1.2016 on päätetty ryhtyä Roukalahden kylätalon ja sen ympäristön kunnostustoimenpiteisiin ja Roukalahden kesätaeatterin olosuhteiden parantamiseen. Projektin tavoitteena on ensinnäkin saada Roukalahden kylätalosta viihtyisämpi ja houkuttelevampi tila niin kesäteatterin vieraita, oman kylän kokouksia kuin suurempien juhlien järjestäjiä ajatellen. Kylätalon profiilin nostolla halutaan houkutella taloa erityisesti juhlatiloiksi vuokraavia, nykyisen vuokrausasteen ollessa melko pieni. Kylätalolle on suunnitteilla myös uutta toimintaa muun muassa elokuvailtojen muodossa. Tilojen toimivuutta ja esimerkiksi kalusteratkaisuja tullaan uusimaan talon monimuotoista käyttöä ajatellen. Projektin avulla pyritään myös kohentamaan vuodesta 2000 toimineen Roukalahden kesäteatterin puitteita ja katsojien viihtyvyyttä. Urheiluseurana Kivekkäät haluaa parantaa Roukalahden urheilukentän käyttömahdollisuuksia ja kylän asukkaiden liikunnan harrastamisen edellytyksiä.

Lisätiedot

Ohjelma/Rahasto

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 - 2020

Hankenumero

28206

Aloituspäivämäärä

03.05.2016

Loppumispäivämäärä

04.08.2021

Onko Leader

kyllä

Toimenpide

Allmännyttigt investeringsprojekt

Alatoimenpide

7.4 Service på landsbygden

Toimenpiteen tyyppi

Service på landsbygden och utveckling av byar

Toimenpiteen tarkenne

Landsbygdsservice, investering

Hankeluonne

Lokal/Regional

Erityistavoite

4

Ajankohtaista hankkeesta

Hankkeen yhteyshenkilöt