Projekt
Investeringsprojekt - 254383

Ruohomatto

Suonenjoen Palvelus-ja Seurakoira harrastajat ry

- 09.12.2024

Avslutat

Offentlig projektbeskrivning

Seuran tarkoitus on tukea harrastajia ja kilpailevia koirakkoja harrastuksessaan ja menemään eteenpäin harrastuksen parissa. Olemme kartoittaneet eri vaihtoehtoja hallin lattia materiaaliksi ja nykyaikana käytetään lähes joka paikassa ruohomattoa alustana. Olemme hallituksessa päättäneet että seura hankkii ruohomaton hallin lattia materiaaliksi. Ensin lattiaan asennetaan alus/solumuovi joka on ns. iskunvaimennin, asennukseen käytetään teippiä ja osittain liimaa. Tämän jälkeen voidaan asentaa ruohomatto päälle. Tuki menisi käytännössä alus/solumuovin hankintaa, teipit, liimat ja ruohomatto sekä rahti tavaroiden toimittamiseksi hallin pihaan. Maton asennukseen tarvitaan n. 4 hengen porukka ja nämä henkilöt ovat asentaneet ennenkin joten tietotaitoa on jo valmiiksi. Henkilöt ovat seuran omia jäseniä. Kohderyhmänä on seuran oma jäsenistö, alueella toimivat koirayrittäjät. Kohderyhmänä on koiraharrastajat. Suonenjoella on vielä paljon potentiaalia saada uusia jäseniä omalta kylältä sekä lähikunnista, uudet hienot tilat mahdollistavat uusien koulutusten aloittamisen. Ruohomatto laitetaan mahdollisuuksien mukaan heinä-elokuussa 2023 tilaukseen ja asennus alkaa heti kun toimitus elo-syyskuussa 2023. Hankkeen jälkeen seurallamme on tarjota uudet puitteet yhteiselle koiraharrastuksellemme. Kehittää uusia koulutuksia koska uusi halli on lämmin talvisinkin, aiempi oli kylmä joten talvikausina käyttäjämäärät tipahti, nyt mahdollistaa ympärivuotisen harjoittelun.

Yhteenveto hankkeesta

hanke saatiin toteutettua suunnitelman mukaan, saimme monia talkoolaisia seuran jäsenistöstä mukaan asennukseen...

Lue lisää Loppuraportti-välilehdeltä

Mer information

Program/Fond

Euroopan maaseuturahasto 2023–2027

Projektnummer

254383

Slutdatum

09.12.2024

Är det ett Leader-projekt?

kyllä

Typ av landsbygd

Lokala centra på landsbygden (stadnära landsbygd)

Åtgärd

Investeringsprojekt

Underåtgärd

Investeringar i utvecklingen av landsbygdens verksamhetsmiljö

Typ av åtgärd

Investeringar i utvecklingen av landsbygdens verksamhetsmiljö

Åtgärdens specifierare

Allmännyttiga investeringar i utveckling av landsbygdens verksamhetsmiljö

Projektkaraktär

Lokal/Regional

Målområde

SO8

Hankkeen yhteenveto

hanke saatiin toteutettua suunnitelman mukaan, saimme monia talkoolaisia seuran jäsenistöstä mukaan asennukseen

Toteutus

tukipäätöksen tultua, hankittiin matto ja sitten itse asennus tehtiin yhden päivän aikana

Tulokset

seura on saanut järjestettyä ohjattuja koulutuksia ympäri talven, jäsenistä ja ei-jäsenet ovat vuokranneet hallia yksityiseen koiran treenaamiseen. koirat ovat jo saaneet tuloksia virallisista kisoista johon talviharjoittelu antoi hyvät mahdollisuudet

Vaikutukset ja jatkosuunnitelma

ohjatut treenit jatkuvat sekä hallin vuokraus joka taasen mahdollistaa vuokran maksun. tavoitteellinen treenaaminen kohti kisoja on käynnissä koko ajan

Aktuellt om projektet

Projektets kontaktpersoner