Offentlig projektbeskrivning
Hankkeen tavoitteena on kehittää Leader Satasillan alueen nuoriso Leader-toimintaa: kattavaa yhteistyötä oppilaitosten, yhdistysten, kuntien ja muiden tahojen kanssa, nuorten omia hankkeita, hankeosaamista ja vaikuttamismahdollisuuksia. Hankkeen tavoitteena on myös edistää nuorten verkostoitumista, kestävää kehitystä ja kansainvälistymistä. Hankkeen aikana lisätään NuorisoLeader -rahoituksen sekä nuorisotyöryhmän tunnettavuutta ja tavoitettavuutta toiminta-alueella ja valtakunnallisesti osallistumalla valtakunnalliseen NuorisoLeader kehittämistyöhön. Hankkeessa on tarkoitus aktivoida ja osallistaa nuoria mm. työpajojen, opintomatkojen sekä keskustelu- ja koulutustilaisuuksien kautta. Hankkeen tuloksena Leader Satasillan nuorisojaoston toiminta on aktiivista ja NuorisoLeader -rahoituksen mahdollisuudet tunnetaan hyvin toiminta-alueella. Lisäksi alueen nuoret ovat päässeet tutustumaan kansainväliseen maaseudun kehittämistoimintaan. Hankkeen hyödynsaajina tulevat olemaan Leader Satasillan toiminta-alueen nuoret, paikalliset järjestöt, toimijat ja oppilaitokset. Hankkeen toteutusaika on 1.1.2025-31.12.2026
Mer information
Program/Fond
Euroopan maaseuturahasto 2023–2027
Projektnummer
356717
Slutdatum
31.12.2026
Är det ett Leader-projekt?
kyllä
Typ av landsbygd
Kärnlandsbygd
Åtgärd
Utvecklingsprojekt
Underåtgärd
Samarbetsprojekt för utveckling av service och verksamhetsmiljö på landsbygden
Typ av åtgärd
Samarbetsprojekt
Åtgärdens specifierare
Koordinerings- och aktiveringsprojekt
Projektkaraktär
Internationell
Målområde
SO8
Endast inloggade användare kan kommentera
Logga in Skapa nytt konto