Offentlig projektbeskrivning
Summanjoki on ollut aikoinaan yksi Suomenlahden merkittävimmistä eliöiden lisääntymispaikoista, esimerkiksi meritaimenen lisääntymisympäristönä. Sen vesistöalue sijaitsee ensimmäisen Salpausselän eteläpuolella Haminan, Kouvolan ja Luumäen alueella. Summanjoen vedenlaatu on pysynyt vuosikymmeniä matalan tyydyttävällä tai välttävällä tasolla koko valuma-alueella. Ravinteiden korkea määrä on suurelta osin maa- ja metsätalousmenetelmistä johtuvaa, mutta myös haja- sekä loma-asutus rehevöittävät jokea. Lisäksi Summanjoella havaitaan suuria sadantaan liittyviä virtaaman vaihteluja, jotka puolestaan lisäävät maan eroosiota sekä ravinteiden ja kiintoaineksen siirtymistä vesistöihin. Summanjoen jokiosuuksista mikään ei ole saavuttanut hyvää ekologista tilaa. Summanjoen kunnostushankkeessa 2.1 on tarkoitus toteuttaa aiemmin Summanjoen kunnostushankkeessa suunniteltuja toimenpiteitä. Summanjoen kunnostushanke on Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n hallinnoima ja vuosina 2024–2026 toimiva hanke, jossa on suunniteltu Summanjoen valuma-alueelle maa- ja metsätalouden piiriin tehokkaita vesiensuojelullisia toimenpiteitä. Summanjoen kunnostushankkeessa 2.1 päämäärällinen tavoite on konkreettisten kunnostustoimien avulla tehdä rehevöitymistä vähentäviä toimenpiteitä Summanjoen valuma-alueelle kokonaisvaltaisen valuma-aluetarkastelun keinoin. Toimenpiteisiin kuuluvat muun muassa kosteikkojen rakentaminen ja metsätalouden kuormituksen vähentäminen soita ennallistamalla. Toteutuessaan hanke edistää Summanjoen vesiluonnon elpymistä ja vähentää Itämereen kohdistuvaa kuormitusta.
Mer information
Program/Fond
Euroopan maaseuturahasto 2023–2027
Projektnummer
352469
Startdatum
26.08.2025
Slutdatum
31.12.2027
Är det ett Leader-projekt?
ei
Åtgärd
Investeringsprojekt
Underåtgärd
Allmännyttiga naturresursinvesteringar
Typ av åtgärd
Allmännyttiga miljö- och klimatinvesteringar
Åtgärdens specifierare
Allmännyttiga investeringar i hållbar förvaltning av naturresurser
Projektkaraktär
Lokal/Regional
Målområde
SO5
Endast inloggade användare kan kommentera
Logga in Skapa nytt konto