Offentlig projektbeskrivning
Hattulassa sydänturvallisuuden indeksi on aivan huonoimpia Suomessa. Indeksin arvoon suurin vaikutus on sydäniskureiden määrällä ja sijoittelulla. Hattulassa tähän asiaan liittyy kolme ongelmaa: * sydäniskureiden määrä on pieni kunnan väkilukuun suhteutettuna, * lähes kaikki sydäniskurit sijaitsevat kuntakeskus Parolassa tai sen lähistöllä ja * vain yksi sydäniskureista sijaitsee ulkona, joten on 24 / 7 käyttöön saatavissa. Edellä kuvattu ongelma ratkaistaan investoinnilla, joka sisältää: * 13 sydäniskuria sekä niille laitteiden ulos sijoittamisen mahdollistavat lämpökaapit ja * lisäksi 2 lämpökaappia, jotta nyt sisätiloissa olevia laitteita 2 voidaan sijoittaa ulos. Lisäksi lämpökaappien sijoittelu vaatii hieman sähköasennusten tekoa. Sydäniskurit sijoitetaan kyliin sekä sellaisille asuinalueille, joilla asuu paljon 65 vuotta vanhempia kuntalaisia. Hattulan kunta vastaa siitä, että sydäniskurit ja lämpökaapit pysyvät käyttökunnossa vielä vuosienkin kuluttua niiden hankinnasta (elektrodien ja akun vaihto määrävuosin tai elvytystilanteen jälkeen). Kullekin sydäniskurille nimetään sijoituskohteeltaan vastuuhenkilö, joka toimii kunnan ”silminä”, seuraten sitä, että onko sydäniskurille tarpeen tehdä huoltotoimenpiteitä. Tällainen vastuuhenkilö pitää nimetä kullekin sydäniskurille, jotta se voidaan rekisteröidä defi.fi-palveluun, ja sen myötä 112 -sovellus löytää kyseisen sydäniskurin. Sydäniskurit ovat luotettavia laitteita, joten niiden muu huollon tarve kuin em. elektrodien ja akun vaihto, on vähäinen. Ja niidenkin vaihto on perin harvoin, ellei sydäniskuria käytetä elvytettäessä. Esimerkiksi hankittavissa Lifepak -sydäniskureissa ne pitää vaihtaa 4,5 – 5 vuoden välein. Lämpökaapit ovat huoltovapaita. Hankkeen toteuttaa Hattulan kunta yhteistyössä sydänyhdistyksen ja kyläyhdistysten kanssa.
Yhteenveto hankkeesta
Hankkeessa hankittiin Hattulaan 13 sydäniskuria sekä niille laitteiden ulos sijoittaisen, ja sen myötä niiden 24/7 tavoittamisen, mahdollistavat lämpökaapit. Lisäksi lämpökaapit hankittiin myös kahdelle jo aiemmin hankitulle sydäniskurille, jotka olivat sisällä. Hankkeen käynnistävä ...
Mer information
Program/Fond
Euroopan maaseuturahasto 2023–2027
Projektnummer
270713
Slutdatum
31.12.2024
Är det ett Leader-projekt?
kyllä
Typ av landsbygd
Kransområde kring staden
Åtgärd
Investeringsprojekt
Underåtgärd
Investeringar i utvecklingen av landsbygdens verksamhetsmiljö
Typ av åtgärd
Investeringar i utvecklingen av landsbygdens verksamhetsmiljö
Åtgärdens specifierare
Allmännyttiga investeringar i utveckling av landsbygdens verksamhetsmiljö
Projektkaraktär
Lokal/Regional
Målområde
SO8
Taggar
Hankkeen yhteenveto
Hankkeessa hankittiin Hattulaan 13 sydäniskuria sekä niille laitteiden ulos sijoittaisen, ja sen myötä niiden 24/7 tavoittamisen, mahdollistavat lämpökaapit. Lisäksi lämpökaapit hankittiin myös kahdelle jo aiemmin hankitulle sydäniskurille, jotka olivat sisällä. Hankkeen käynnistävä ...
Toteutus
Sydäniskureiden sijoittelu eri puolille Hattulaa oli pohdittu ja niiden konkreettiset sijoituskohteet etsitty valituissa kunnanosissa yhdessä em. yhteistyökumppanien kanssa. Pääosa laitteista sijoitettiin kunnan tai muiden julkisten toimijoiden omistamien rakennusten seinille, mutta muutamia la...
Tulokset
Hattulan sydänturvallisuus parani merkittävästi, kun kaikissa kolmessa em.sydäniskureihin liittyvässä ongelmassa tapahtui merkittävää kehitystä. Sydänturvallisuuteen liittyvässä indeksissä tapahtunut muutos tiivistää hyvin tämän kehityksen. Vuoden 2023 lopussa Hattulan sydänturval...
Vaikutukset ja jatkosuunnitelma
Sydänturvallisuusindeksissä tapahtunut muutos kertoo Hattulan sydänturvallisuudessa toteutuneen kehityksen.
Jotta toteutettu investointi tuottaa sen hyödyn, jonka se voi tuoda, kolme asiaa pitää tehdä:
* jokainen uusi laite rekisteröidään defi.fi -palveluun, jotta ne ovat 112 -...
Endast inloggade användare kan kommentera
Logga in Skapa nytt konto