Projekt
Utvecklingsprojekt - 36697

Sykettä seuraan – futista kaikille

FC Vapsi ry

31.01.2017 - 11.10.2019

Avslutat

Offentlig projektbeskrivning

Olemme linjanneet vuoden 2016 aikana seuramme, FC Vapsin, toimintaa ja olemme jatkossa entistäkin selkeämmin jalkapallon kasvattajaseura. Ymmärrämme myös tärkeän roolimme lasten liikuttamisessa ja nuorten kasvattamisessa. Haluamme tuoda jalkapallon lähelle lasten ja nuorten asuinpaikkaa, joka tekisi jalkapallosta entistä helpommin lähestyttävän ja kaikille avoimen harrastuksen. Nuorille puolestaan haluamme tarjota toiminnassa erilaisia rooleja pelaamisen rinnalle. Haemme hankkeen avulla uusia lapsia ja nuoria jalkapalloharrastajiksi sekä pelaamaan että ohjaamaan toimintaa. Tavoitteena on laajentaa toimintaamme yhä useampiin kyliin Futisliigan muodossa. Toteutustavaksi on suunniteltu kyläkohtaisia harjoitusiltoja. Harjoitusillassa on neljä eri harjoitusryhmää peräkkäin eli jokaiselle 5-12 vuotiaalle tytölle ja pojalle löytyy oikea harjoitusryhmä. Harjoitusiltojen vetovastuussa ovat nuoret, jotka saavat apuja seuran kokeneemmilta valmentajilta. Heille laaditaan valmiit harjoitussuunnitelmat ja heidät koulutetaan tehtävään. Näin saisimme kauden käyntiin sujuvasti. Lisäksi valmennuksesta ja lasten ohjaamisesta kiinnostuneet nuoret saavat mahdollisuuden toimia uudessa roolissa ohjatusti. FC Vapsin toiminta kaipaa kokonaisuudessaankin nuoria aktivoivia toimintatapoja ja muita keinoja, joilla saadaan toiminta pyörimään mahdollisimman pienellä vanhempien panoksella. Vanhempiakin kuitenkin tarvitaan. Seurassamme aloittaa joka syksy uusi ikäkausijoukkue sekä tyttö- että poikapuolella ja tarvitsemme jokaiseen joukkueeseen kaksi valmentajaa, joukkueenjohtajan ja huoltajia. Osa näistä on edelleen oltava vanhempia, mutta aiempaa suurempi osa voisi tulevina vuosina olla seuran itse kasvattamia nuoria. Hankkeesta syntyvät hyvät toimintamallit ovat myös muiden alueen toimijoiden vapaasti ja maksutta käytettävissä.

Mer information

Program/Fond

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020

Projektnummer

36697

Startdatum

31.01.2017

Slutdatum

11.10.2019

Är det ett Leader-projekt?

kyllä

Åtgärd

Utvecklingsprojekt

Underåtgärd

7.4 Service på landsbygden

Typ av åtgärd

Service på landsbygden och utveckling av byar

Åtgärdens specifierare

Landsbygdsservice, utveckling

Projektkaraktär

Lokal/Regional

Aktuellt om projektet

Projektets kontaktpersoner