Ranuan Ylimaan taistelu oli yksi Lapin sodan verisimmistä taisteluista. Ylimaan taisteluiden muistomerkki on Ranuan Palovaarassa Ranua-Rovaniemi tien (kt 78) varrella, Ranuan suunnasta katsoen tien länsipuolella Palovaaraan johtavan tien risteyksessä.
Lähimaastossa on reitti "Taistelupolku". Polun mitta on 3,6 km. Polku on rakennettu 1990-luvun alkupuolella ja se on sijoitettu seuraamaan Ylimaan teiden risteysalueelle rakennettuja saksalaisten rakentamia keskeisimpiä puolustusasemia. Polku kaipaa kovasti päivitystä nykyaikaan. Polun opasteet ovat huonokuntoisia ja niiden kertoma viesti on pääasiassa paperikopioina muoviin suojattuna ja pienellä tekstillä. Tauluissa oleva teksti ei suurelta osin liity suoraan Ylimaan taisteluun, vaikka sinänsä Lapin sodasta kertookin.
Polku tulee siirtää tähän aikaan. Tähän tarpeeseen vastataan tällä hankkeella. Tämä tarkoittaa opastaulujen uusimista ja niihin sijoitetun Ylimaan taistelusta ja Lapin sodasta kertovan tiedon sijoittamista QR-koodin taakse, jonka jokainen polulla vieraileva voi helposti lukea omasta älypuhelimestaan. Polku rakennetaan helppokulkuisemmaksi ja turvallisemmaksi kulkea.
Hankkeen kohderyhmät ja hyödynsaajat ovat kaikki ranualaiset, suomalaisten ja saksalaisten sotilaiden jälkipolvet, matkailijat, koululuokat, sotahistorioitsijat sekä muut asiasta kiinnostuneet.
Vuoden 2024 loppuun saakka kestävän hankkeen hakija on Ranuan kunta. Taulujen visuaalisen ilmeen suunnittelu ja polun rakentaminen kilpailutetaan. Hankkeen talkootyön koordinoi Ranuan Reserviläiset ry. Hankkeen vaikutuksena Taistelujen polku tuo paremmin esiin paikallista historiaa nykyaikaisilla sähköisillä välineillä tukien monipuolisesti paikallisen historiatiedon ylläpitämistä ja jakamista sukupolvien välillä.
Sammanfattning av projektet
Ranuan Ylimaan taistelu oli yksi Lapin sodan verisimmistä taisteluista. Taistelupaikalla oli 1990-luvun alkupuolella rakennettu polku, joka kaipasi kovasti päivitystä nykyaikaan.
Polku siirrettiin Taistelujen polku -hankkeessa nykyaikaan. Opastaulujen sisältö suunniteltiin yhdessÃ...
Mer information
Program/Fond
Euroopan maaseuturahasto 2023–2027
Projektnummer
279601
Slutdatum
31.12.2024
Är det ett Leader-projekt?
kyllä
Typ av landsbygd
Glesbygd
Åtgärd
Investeringsprojekt
Underåtgärd
Investeringar i utvecklingen av landsbygdens verksamhetsmiljö
Typ av åtgärd
Investeringar i utvecklingen av landsbygdens verksamhetsmiljö
Åtgärdens specifierare
Allmännyttiga investeringar i utveckling av landsbygdens verksamhetsmiljö
Ranuan Ylimaan taistelu oli yksi Lapin sodan verisimmistä taisteluista. Taistelupaikalla oli 1990-luvun alkupuolella rakennettu polku, joka kaipasi kovasti päivitystä nykyaikaan.
Polku siirrettiin Taistelujen polku -hankkeessa nykyaikaan. Opastaulujen sisältö suunniteltiin yhdessÃ...
Ranuan Ylimaan taistelu oli yksi Lapin sodan verisimmistä taisteluista. Taistelupaikalla oli 1990-luvun alkupuolella rakennettu polku, joka kaipasi kovasti päivitystä nykyaikaan.
Polku siirrettiin Taistelujen polku -hankkeessa nykyaikaan. Opastaulujen sisältö suunniteltiin yhdessä hankkeen vastikkeettoman työn koordinoivan Ranuan Reserviläiset ry:n kanssa. Reserviläiset myös lukivat taulujen QR-koodien takaa älypuhelimella kuunneltavat taistelupaikan tapahtumien muistelukset.
Taulujen visuaalisen ilmeen toteutus sekä polun urakointi kilpailutettiin. Polku rakennettiin helppokulkuisemmaksi ja turvallisemmaksi kulkea. Reserviläisten talkootyö tuki polun kunnostustyötä. Reserviläiset myös pystyttivät opastaulut.
Myös polun varren rakennelmien, lähtöladon, laavun ja halkoliiterin hankinnat kilpailutettiin ja niiden kokoaminen oli myös osa talkootyötä.
Hankkeen toimenpiteet toteutuivat täysin hyväksytyn hankesuunnitelman mukaisesti.
Hankkeen tuloksena historiallinen Taistelujen polku -kohde tuotiin nykyaikaan helpommin saavutettavaksi sekä fyysisesti että informatiivisesti.
Myönnetyn tuen ja yleishyödyllisen investointihankkeen sekä hankkeessa tehdyn suunnittelu-, rakennus- ja talkootyön vaikutuksesta Taistelujen polku on nyt nostettu sille kuuluvaan arvoonsa myös tuleville sukupolville osana Ranuan paikallishistoriaa.
Hankkeen päättymisen jälkeen Ranuan Reserviläiset ry ylläpitää ja hoitaa Taistelujen polkua kunnan kanssa solmitun sopimuksen mukaisesti.
Toteutus
Ranuan Ylimaan taistelu oli yksi Lapin sodan verisimmistä taisteluista. Ylimaan taisteluiden muistomerkki on Ranuan Palovaarassa Ranua -Rovaniemi tien (kt 78) varrella, Ranuan suunnasta katsoen tien länsipuolella Palovaaraan johtavan tien risteyksessä.
Lähimaastossa oli reitti "Tai...
Ranuan Ylimaan taistelu oli yksi Lapin sodan verisimmistä taisteluista. Ylimaan taisteluiden muistomerkki on Ranuan Palovaarassa Ranua -Rovaniemi tien (kt 78) varrella, Ranuan suunnasta katsoen tien länsipuolella Palovaaraan johtavan tien risteyksessä.
Lähimaastossa oli reitti "Taistelupolku". Polku oli rakennettu 1990-luvun alkupuolella. Polku kaipasi kovasti päivitystä nykyaikaan. Polun opasteet olivat huonokuntoisia ja niiden kertoma viesti oli pääasiassa paperikopioina muoviin suojattuna ja pienellä tekstillä. Tauluissa oleva teksti ei suurelta osin liittynyt suoraan Ylimaan taisteluun, vaikka sinänsä Lapin sodasta kertoikin.
Polku siirrettiin Taistelujen polku -hankkeessa nykyaikaan. Opastaulujen sisältö suunniteltiin yhdessä hankkeen vastikkeettoman työn koordinoivan Ranuan Reserviläiset ry:n kanssa. Reserviläiset myös lukivat taulujen QR-koodien takaa älypuhelimella kuunneltavat taistelupaikan tapahtumien muistelukset.
Taulujen visuaalisen ilmeen toteutus sekä polun urakointi kilpailutettiin. Polku rakennettiin helppokulkuisemmaksi ja turvallisemmaksi kulkea. Reserviläisten talkootyö tuki polun kunnostustyötä. Reserviläiset myös pystyttivät opastaulut.
Myös polun varren rakennelmien, lähtöladon, laavun ja halkoliiterin hankinnat kilpailutettiin ja niiden kokoaminen oli myös osa talkootyötä.
Hankkeen toimenpiteet toteutuivat täysin hyväksytyn hankesuunnitelman mukaisesti.
Hankkeessa onnistuttiin ennen kaikkea kunnan ja reserviläisjärjestön tiivissä yhteistyössä.
Resultat
Hankkeen tuloksena historiallinen Taistelujen polku -kohde tuotiin nykyaikaan helpommin saavutettavaksi sekä fyysisesti että informatiivisesti.
Polku kunnostettiin turvallisesti ja helpommin kuljettavaksi. Polun lähtöpaikalle pystytettiin näyttävä "lähtölato". Polun varrelle Ra...
Hankkeen tuloksena historiallinen Taistelujen polku -kohde tuotiin nykyaikaan helpommin saavutettavaksi sekä fyysisesti että informatiivisesti.
Polku kunnostettiin turvallisesti ja helpommin kuljettavaksi. Polun lähtöpaikalle pystytettiin näyttävä "lähtölato". Polun varrelle Ranuan kunta yhdessä reserviläisten kanssa suunnitteli ja toteutti informatiiviset, visuaaliset opastaulut, joista kuvien ja lyhyiden suomi-englanti-saksa -tekstien lisäksi pystyy QR-koodin kautta kuuntelemaan sekä myös lukemaan taistelupaikan tapahtumista itse taistelupaikalla tai vaikka kotisohvalla. Polun kääntöpaikalle on rakennettu nuotiopaikka laavuineen ja halkoliitereineen.
Hankkeessa toteutettiin erittäin hyvää kunta - kolmas sektori -yhteistyötä.
Effekter och framtidsplaner
Myönnetyn tuen ja yleishyödyllisen investointihankkeen sekä hankkeessa tehdyn suunnittelu-, rakennus- ja talkootyön vaikutuksesta Taistelujen polku on nyt nostettu sille kuuluvaan arvoonsa myös tuleville sukupolville osana Ranuan paikallishistoriaa.
Taistelujen polku tuo nyt parem...
Myönnetyn tuen ja yleishyödyllisen investointihankkeen sekä hankkeessa tehdyn suunnittelu-, rakennus- ja talkootyön vaikutuksesta Taistelujen polku on nyt nostettu sille kuuluvaan arvoonsa myös tuleville sukupolville osana Ranuan paikallishistoriaa.
Taistelujen polku tuo nyt paremmin esiin paikallista historiaa myös nykyaikaisin sähköisin välinein tukien monipuolisesti paikallisen historiatiedon ylläpitämistä ja jakamista sukupolvien kesken. Taistelutarinat nousevat polun uudella visuaalisella ilmeellä ja teknisillä ratkaisuilla vaikuttavammin esille.
Polku on myös matkailullisesti kiinnostavampi ja paremmin saavutettava sekä helppokulkuisempi kohde; kasvatuksellista elementtiä unohtamatta. Kaikille avoimesta Taistelujen polusta rakentui informatiivinen retkikohde.
Hankkeessa talkoolaiset ovat toteutuksen aikana nostaneet paikallisyhteisössä esiin sekä osaltaan elvyttäneet ja ylläpitäneet maaseudun vanhaa talkooperinnettä. Hankkeen päättymisen jälkeen Ranuan Reserviläiset ry ylläpitää ja hoitaa Taistelujen polkua kunnan kanssa solmitun sopimuksen mukaisesti. Myös hankkeen jälkeisiin kunnostus- ja ylläpitotoimenpiteisiin ovat kaikki ranualaiset tervetulleita. Kohteessa tähän mennessä tehdyn talkootyön toivotaan jättävän paikallisille innostavan muistijäljen. Ranuan kunta palkitsi Taistelujen polun talkootyöstä vastanneen Ranuan Reserviläiset ry:n Pro Cultura Ranuaensi -mitalilla.
Endast inloggade användare kan kommentera
Logga in Skapa nytt konto