Offentlig projektbeskrivning
Lahden ratsastajat ry:n suunnitteleman hankkeen tavoitteena on parantaa Takkulan ratsastusaluetta Lahdessa ja kehittää seuran jäsenistön harrastus- ja urheiluosaamista. Suunnittelutyön 1. osassa, jolle rahoitusta haetaan, selvitetään kiinteistöjen ja ympäristön kuntoa alueen jatkosuunnittelun pohjaksi. Kehitystyön tarve perustuu seuran tekemiin kestävän, turvallisen, hevosystävällisen, ja kaikille saavutettavan ratsastusympäristön tavoitteisiin. Suunnittelutyön 1.osan tuloksena saadaan tietoa, jonka pohjalta voidaan tulevaisuudessa laatia suunnitelmavaihtoehtoja (noin 3) kustannusarvioineen Takkulan alueen kunnostamiseksi. Hankkeessa myös vahvistetaan seuran jäsenistön harrastus- ja urheiluosaamista koulutuksilla (seuran omaa työtä). Ratsastus on Suomessa tutkitusti tyttöjen toivotuin harrastus, ja siten hanke tukee lasten ja nuorten liikunta- ja harrastusmahdollisuuksia. Lahden ratsastajat on Päijät-Hämeen aktiivisin ratsastuskilpailujärjestäjä, ja seura järjestää myös junioreille suunnattuja ei-kilpailullisia tapahtumia useita kertoja vuodessa. Seuran jäsenistä noin puolet on alle 18-vuotiaita. Ratsastusseuran yhteiset kokoontumistilat ovat myös muiden kuin ratsastajien käytössä ja maastoreitit lähiliikuntareitteinä myös muille ulkoilijoille. Kilpailuolosuhteiden parantaminen mahdollistaa elämyksellisyyden lisäämisen ja lisää erottuvuutta Lahden alueella. Hanke vahvistaa yhteisöllisyyttä, parantaa arkea ja lisää lasten ja nuorten onnellisuutta. Hanke parantaa naisvetoisen yrittäjyyden mahdollisuuksia Takkulan alueella. Alueen energiankäytön ja vesienhallinnan suunnittelu edistää ympäristö- ja ilmastotavoitteita paikallisesti ja laajemmin. Kokonaisuudessaan Takkulan kehittäminen tukee siten Päijät-Hämeen pitovoimaa, vetovoimaa ja lumovoimaa
Mer information
Program/Fond
Euroopan maaseuturahasto 2023–2027
Projektnummer
374737
Startdatum
01.03.2026
Slutdatum
30.06.2027
Är det ett Leader-projekt?
kyllä
Åtgärd
Utvecklingsprojekt
Underåtgärd
Samarbetsprojekt för utveckling av service och verksamhetsmiljö på landsbygden
Typ av åtgärd
Samarbetsprojekt
Åtgärdens specifierare
Koordinerings- och aktiveringsprojekt
Projektkaraktär
Lokal/Regional
Målområde/Särskilda mål
SO8
Endast inloggade användare kan kommentera
Logga in Skapa nytt konto