Projekt
Investeringsprojekt - 289185

Telinehankinnat

V & U-seura Ylivieskan Kuula r.y.

- 30.12.2024

Är igång

Offentlig projektbeskrivning

-Hankeen toteuttaa V&U seura ylivieskan kuulan telinevoimistelujaosto Ylivieska Gymnastics. - Meillä on muutto edessä isompiin tiloihin mitkä mahdollistavat tarjota suuremmalle harrastajamäärälle voimistelua ja telinevoimistelukilparyhmille paremmat harjoitusolosuhteet. Harjoittelu olosuhteet mahdollistavat ajanmukaisen hyppyharjoittelun ja puomiharjoittelun. Tilat soveltuvat myös koulujen, päiväkotien ja kaupungin järjestämille ryhmille voimistelu paikaksi. -Hankittavat telineet tuovat turvallisuutta harrastekäyttäjille kuin myös vaativampaan kilpaharjoitteluun. Meillä on uusien telineiden myötä mahdollisuus järjestää myös isompien luokkien kansallisia kilpailuja. Näkyvyys ylivieskalaisille lisääntyy kilpailujen myötä. -Hankinnat tulee hankkia nyt pian jotta jo toukokuussa saamme osallistujia kisoihin isommista seuroista esim. oulu, vaasa, rovaniemi, kuopio, kajaani.

Yhteenveto hankkeesta

Tarve hankkeessa olevista telineistä on ollut jo vuosia. Alastulo
patjat ovat jo pehmenneet niin, että jalat menevät läpi. Ponnistuslaudassa (kovassa) jousi rikki ja palautus naru poikki. Voimistelijoita on siinä vaiheessa, että isompia liikkeitä pitäisi harjoitella ja siihen vaaditaan...

Lue lisää Loppuraportti-välilehdeltä

Mer information

Program/Fond

Euroopan maaseuturahasto 2023–2027

Projektnummer

289185

Slutdatum

30.12.2024

Är det ett Leader-projekt?

kyllä

Åtgärd

Investeringsprojekt

Underåtgärd

Investering som genomförs som småskaliga projekt

Typ av åtgärd

Småskaliga projekt

Åtgärdens specifierare

Investering som genomförs som småskaliga projekt

Projektkaraktär

Lokal/Regional

Målområde

SO8

Hankkeen yhteenveto

Tarve hankkeessa olevista telineistä on ollut jo vuosia. Alastulo
patjat ovat jo pehmenneet niin, että jalat menevät läpi. Ponnistuslaudassa (kovassa) jousi rikki ja palautus naru poikki. Voimistelijoita on siinä vaiheessa, että isompia liikkeitä pitäisi harjoitella ja siihen vaaditaan...

Toteutus

Hommat hoidettiin:Alastulo patjasta pyysimme tarjouksen Unisportilta hyvästä
ja hieman riisutummasta versiosta hinnan vuoksi. Tervon Erkiltä pyysimme myös
tarjousta, kun tiedämme että hän on hankkinut hyviä tuotteita edullisesti oman pitkän
historian ansiosta mitä on teli...

Tulokset

Teimme tilauksen, kun lupa tuli. Tilasimme alastulopatjan Erkiltä koska riisuttu
malli unisportilta oli lähes saman hintainen ja puutteellinen juurikin turvallisuus
osalta eli patjojen kiinnipysymisessä. Muuten olivat kaikki laadukkaita. Erkki tulee
myös itse aina esimerkki ase...

Vaikutukset ja jatkosuunnitelma

Nytkin saimme sopivasti isoihin kilpailuihin patjat ja ponnistuslaudan kovaan
testiin. Alastulopatja sai kehuja napakkuuden ansiosta. Siihen on hyvä hypätä ja
jatkaa sujuvaa etenemistä vaikka kuperkeikalla. Ja jämäkkä ja vakaa ponnistuslauta
heittää isommankin kaverin ja k...

Aktuellt om projektet

Projektets kontaktpersoner