Offentlig projektbeskrivning
Toivon talo on peruskorjauksen tarpeessa oleva vanha koulukiinteistö, jonka HyvänToivon Säätiö osti Asikkalan kunnalta keväällä 2024. Kunnianhimoisen korjaushankkeen tavoitteena on saattaa kylän keskipisteenä oleva vanha koulukiinteistö kiinnostavaksi toimintaympäristöksi eri toimijoille: alueen yrittäjille, lähituottajille, käsityöläisille ja taiteilijoille. Toimijat voivat paitsi vuokrata tiloja, myös järjestää tilaisuuksia, myydä tuotteitaan, järjestää näyttelyitä ja markkinoida osaamistaan Toivon talossa. Tavoitteenamme on eräänlaisen kulttuurikeskuksen aikaansaaminen, joka kiinnostaa paitsi kuntalaisia ja kesäasukkaita, tuo myös alueelle lisää matkailijoita. Toivon talo tukee säätiön toimintaedellytyksiä paitsi vuokratulojen myös tunnettuuden ja sitä kautta muun varainkeruun muodossa. Vääksyn keskeisimmällä markkinapaikalla sijaitsevalla talolla on täydet edellytykset alueen matkailun vetovoiman kasvattajaksi. Samalla tuotamme varoja kunnan heikompiosaisten hyväksi, luoden koko yhteisölle ihastuttavan kohtaamispaikan. Hanke linkittyy suoraan Suomen matkailustrategian päälinjauksiin, elävöittää maaseutua ja lisää kiinnostusta maaseudun tarjontaa kohtaan, paitsi matkailijan, myös maaseudulle havittelevan asukkaan näkökulmasta. Paikallisen matkailudestinaation luominen vanhaan peruskorjattavaan kiinteistöön on kestävän kehityksen toimintaperiaatteiden mukainen. Yleishyödyllisen säätiön omistama kiinteistö mahdollistaa säätiön tarkoituksen toteuttamisen tiloissaan, järjestämällä kohderyhmilleen (nuoret ja vanhukset) erilaisia tilaisuuksia ja varainkeruutapahtumia. Samalla säätiön voi työllistää nuoria tapahtumissa ja ravintolatiloissa. Vaadittavan peruskorjauksen 2-vaiheen toimenpiteiden tavoitteena on mahdollistaa esteetön pääsy rakennukseen, korjata puretut hätäpoistumistiet vastaamaan paloturvallisuusvaatimuksia ja korjata nykyiset sisäänkäynnit Lahden Museoiden antamien ohjeiden mukaisiksi.
Sammanfattning av projektet
Toivon talon vaatiman peruskorjauksen 2-vaiheen toimenpiteiden tavoitteena oli luoda edellytykset turvalliselle ja toimivalle kiinteistölle, jossa on ratkaistu niin palotarkastajan paloturvallisuussuositukset kuin esteettömyyden toteuttaminen vähimmäisvaatimuksilla: invaluiska toiselle pääsisÃ...
Mer information
Program/Fond
Euroopan maaseuturahasto 2023–2027
Projektnummer
326548
Slutdatum
31.12.2025
Är det ett Leader-projekt?
kyllä
Typ av landsbygd
Kransområde kring staden
Åtgärd
Investeringsprojekt
Underåtgärd
Investeringar i utvecklingen av landsbygdens verksamhetsmiljö
Typ av åtgärd
Investeringar i utvecklingen av landsbygdens verksamhetsmiljö
Åtgärdens specifierare
Allmännyttiga investeringar i utveckling av landsbygdens verksamhetsmiljö
Projektkaraktär
Lokal/Regional
Målområde
SO8
Sammanfattning av projektet
Toivon talon vaatiman peruskorjauksen 2-vaiheen toimenpiteiden tavoitteena oli luoda edellytykset turvalliselle ja toimivalle kiinteistölle, jossa on ratkaistu niin palotarkastajan paloturvallisuussuositukset kuin esteettömyyden toteuttaminen vähimmäisvaatimuksilla: invaluiska toiselle pääsisÃ...
Toteutus
Hankkeen toteutus valmistui aikataulussaan viivästyneestä keväästä huolimatta. Lännenpuoleisen portaikon ennallistaminen saatiin toteutettua alkuperäisistä suunnitelmista poiketen jo ennen kesän alkua. Terassin toteuttamisen yhteydessä ilmeni etelänpuoleisten seinärakenteiden pahat lahov...
Resultat
Tehdyt uudistukset ovat vaikuttaneet talon saavutettavuutta parantavasti. Turvallinen sisäänkulku myös liikuntarajoitteisille ja ikäihmisille on lisännyt heidän kiinnostustaan taloa kohtaan.
Ikäihmisten kerho- ja harrastustoimintakyselyt ovat kasvaneet merkittävästi vuoden tak...
Effekter och framtidsplaner
Peruskorjausten ensimmäisten vaiheiden myötä kiinnostus talon toimintaa kohtaan on kasvanut merkittävästi. Vuoden takaiseen tilanteeseen nähden kasvua on ollut: toukokuussa 50%, heinäkuussa 80%, elokuussa 50% ja syyskuussa 50%. Erityisesti ikäihmisten ja liikuntarajoitteisten ryhmässä kasv...
Endast inloggade användare kan kommentera
Logga in Skapa nytt konto