Projekt
Investeringsprojekt - 305159

Tupoksen lähivirkistysalueen ja tapahtumien kehittäminen

Tupoksen Kyläyhdistys ry

- 31.12.2025

Är igång

Offentlig projektbeskrivning

Tupoksen kyläyhdistyksen tavoitteena on jatkokehittää edellisen hankkeen aikana toteuttamaansa lähivirkistysaluetta asentamalla siltarumpu ojan yli, joka sijaitsee lähivirkistysalueen 6-väyläisellä golfradalla. Siltarumpu parantaa radan käyttömukavuutta, kun heittäjän ei tarvitse jatkossa kiertää ojaa ollessaan väylien 3-5 kohdalla, vaan hän pääse siirtymään väylien välillä mukavasti siltaa pitkin. Siltarumpu parantaa huomattavasti myös alueen turvallisuutta. Lähivirkistysalueen jatkokehittäminen ja kunnossapito on tärkeää, sillä alueella on paljon kaiken ikäisiä käyttäjiä. Tupoksen kyläyhdistys edistää kylän ja sen asukkaiden hyvinvointia, lisää yhteisöllisyyttä sekä mahdollistaa yhteistyötä eri toimijoiden kanssa. Aluetta kehitetään parhaillaankin yhteistyössä kunnan kanssa. Tavoitteena on, että siltarummun asentaminen paikalleen tapahtuisi jo syyskuussa 2024, kun alueelle on tulossa kaivinkone maansiirtotöihin. Lisäksi Tupoksen kyläyhdistys haluaa hankkia uuden tapahtumateltan, sillä meillä on pitkä perinne tapahtumien kuten talvitapahtuman ja valtakunnallisen kyläkauppapäivän sekä peräkärrykirppiksen järjestäjinä. Tapahtumien kävijämäärät ovat lisääntyneet joka vuosi. Lisäksi osallistumme myös mm. kunnan ja muiden toimijoiden järjestämiin tapahtumiin kuten MML:n leikkipäivään ja kunnan liikenneturvallisuuspäivään, joissa teltta on tuiki tärkeässä osassa ohjelman ja tarjoilun järjestämiseksi. Tapahtumien sujuvuuden takaamiseksi haluamme tehdä myös pienempiä hankintoja kuten ständit, tuolit ja pöytä. Tupoksen kyläyhdistys tavoitteena on myös hankkia perävaunu, johon kaikki tapahtumissa tarvittavat välineet mahtuvat. Perävaunu sujuvoittaa toimintaa, kun kaikki tarpeellinen löytyy yhdestä paikasta. Perävaunu on kätevä vetää auton perässä tapahtumapaikalle.

Sammanfattning av projektet

Tupoksen lähivirkistysalueen ja tapahtumien kehittäminen -hankkeen
aikana kehitettiin Tupoksen lähivirkistysaluetta asentamalla siltarumpu ojan yli, joka sijaitsee lähivirkistysalueen 6-väyläisellä golfradalla. Siltarumpu parantaa radan käyttömukavuutta ja turvallisuutta.
<br /...

Mer information

Program/Fond

Euroopan maaseuturahasto 2023–2027

Projektnummer

305159

Slutdatum

31.12.2025

Är det ett Leader-projekt?

kyllä

Typ av landsbygd

Kransområde kring staden

Åtgärd

Investeringsprojekt

Underåtgärd

Investering som genomförs som småskaliga projekt

Typ av åtgärd

Småskaliga projekt

Åtgärdens specifierare

Investering som genomförs som småskaliga projekt

Projektkaraktär

Lokal/Regional

Målområde

SO8

Sammanfattning av projektet

Tupoksen lähivirkistysalueen ja tapahtumien kehittäminen -hankkeen
aikana kehitettiin Tupoksen lähivirkistysaluetta asentamalla siltarumpu ojan yli, joka sijaitsee lähivirkistysalueen 6-väyläisellä golfradalla. Siltarumpu parantaa radan käyttömukavuutta ja turvallisuutta.
<br /...

Toteutus

Tupoksen lähivirkistysalueen siltarummun hankintaan, kuljetukseen, valmisteluun ja asennukseen meni kaiken kaikkiaan 20 talkootyötuntia. Lisäksi siltarummun kaivinkonetyöhön meni 10 talkootyötuntia. Kaivinkonetyön teki talkootyönä paikallinen yrittäjä. Siltarumpu asennettiin paikalleen sy...

Resultat

Hankkeen aikana jatkokehitettiin Tupoksen lähivirkistysaluetta. Lähivirkistysalueen jatkokehittäminen ja kunnossapito on tärkeää, sillä alueella on paljon kaiken ikäisiä käyttäjiä. Lähivirkistysalueen jatkokehittäminen edistää kylän ja sen asukkaiden hyvinvointia, lisää yhteisöll...

Effekter och framtidsplaner

Kyläyhdistyksen tavoitteena on kehittää ja ylläpitää jatkossakin Tupoksen lähivirkistysaluetta yhteistyössä kunnan kanssa. Lähivirkistysalueen ylläpito vaatii jatkuvaa seurantaa ja huolenpitoa, jotta alue pysyy turvallisena ja viihtyisänä kaikille käyttäjille.

Koska kylä...

Aktuellt om projektet

Projektets kontaktpersoner