Offentlig projektbeskrivning
Paras Aqua rakentaa toimintansa vahvalle tutkimukselliselle perustalle. Yrityksen kehittämää teknologiaa on tutkittu viidessä eri tutkimushankkeessa jo ennen yrityksen perustamista. Vahva tieteellinen ja tutkimuksellinen tausta näkyy myös yrityksen arvoissa, jossa päätöksenteko pohjautuu tutkittuun tieteelliseen näyttöön. Tutkimus- ja tuotekehitystyön etenemistä rajoittavat kuitenkin tällä hetkellä sopivien tutkimusfasiliteettien puute. Hankkeen tavoitteena on suunnitella ja laskea kustannukset oman tutkimus- ja tuotekehitysyksikön perustamiselle sekä rakentaa yhteistyöverkosto, joka edistää kotimaista kalankasvatusteknologian kehittämistä. Hankkeessa selvitetään tutkimusyksikön tekniset, taloudelliset ja toiminnalliset edellytykset, ja sen tuloksena tehdään päätös investoinnin toteuttamisesta. Tavoitteena on luoda kestävä perusta Paras Aquan pitkäjänteiselle tutkimus- ja kehitystyölle sekä vahvistaa suomalaisen kalankasvatusteknologian innovatiivista osaamista.
Mer information
Program/Fond
Euroopan meri-, kalatalous- ja vesiviljelyrahaston Suomen ohjelma 2021–2027
Projektnummer
360279
Startdatum
07.11.2025
Slutdatum
30.11.2026
Är det ett Leader-projekt?
ei
Typ av landsbygd
Inre stadsområde
Åtgärd
Hållbart vattenbruk, beredning och saluföring
Underåtgärd
2.1 Främja hållbar vattenbruksverksamhet
Typ av åtgärd
Främja hållbar vattenbruksverksamhet
Åtgärdens specifierare
Innovationer, utveckling och rådgivning om vattenbruk
Endast inloggade användare kan kommentera
Logga in Skapa nytt konto