Offentlig projektbeskrivning
Lynx Ranger 59 pro 600 ace työmoottorikelkan hankinta. Suomenselän moottorikelkkailijoiden jäsenien, kuntalaisten ja nuorten harrastusmahdollisuuksien parantaminen ja turvaaminen, alueen kelkkaurien houkuttelevuuden parantaminen myös ulkopaikkakuntalaisten kelkkaturismiin ja alueen safarifirmoille. Työmoottorikelkka tulee kelkkauraston hoitoon, turvallisuuden parantamiseen ja pelastustoimintaan Suomenselän Moottorikelkkailijoiden hallinnoimille urille ja kelkkaurien lanaukseen talvikaudella, sekä urapohjien polkemiseen Paana rinnekoneelle Suomenselän moottorikelkkailijoiden tapahtumiin ja kilpailuihin henkilökunnan ja ensiapuryhmien avuksi. Siltojen rakennusmateriaalien kuskaukseen ja kunnostus materiaalien kuljetukseen, urien merkkaukseen. Hankkeen Kalustolla parannetteisiin paljon urien kuntoa ja ennen kaikkea turvallisuutta. Uudella ja nykyaikaisella 4-tahti kelkalla myös vähennetään päästöjä ja se on myös paljon hiljaisempi ja taloudellisempi, kuin vanhat 2-tahti kelkat. Lisäksi 4-tahti moottorilla varustettu kelkka kestää useita kymmeniä tuhansia, kun taas vanhemman 2-tahdin elinkaari on n.10-15tkm. Hankkeen myötä vähenee moottorikelkkailu sille kuulumattomilla paikoilla (Pellot, taimikot, kielletyt tiealueet yms.) kun reitistö on hyvässä kunnossa. Moottorikelkkailu on lisääntynyt koko ajan ja lähialueiden reittien hyvä kunnossapito vähentää siirtymisiä kauempana sijaitseville reiteille, esimerkiksi pohjoiseen ja näin ollen vähentää päästöjä ja elävöittää maaseutua.
Sammanfattning av projektet
Lynx Ranger 59 Pro työmoottorikelkan hankinta. Kelkka saatiin hankittua ja pääsikin heti töihin kelkkaurien raivaukseen ja lanaukseen. Palaute on ollut positiivista jäseniltämme....
Mer information
Program/Fond
Euroopan maaseuturahasto 2023–2027
Projektnummer
291545
Slutdatum
30.12.2025
Är det ett Leader-projekt?
kyllä
Typ av landsbygd
Kärnlandsbygd
Åtgärd
Investeringsprojekt
Underåtgärd
Investeringar i utvecklingen av landsbygdens verksamhetsmiljö
Typ av åtgärd
Investeringar i utvecklingen av landsbygdens verksamhetsmiljö
Åtgärdens specifierare
Allmännyttiga investeringar i utveckling av landsbygdens verksamhetsmiljö
Projektkaraktär
Lokal/Regional
Målområde
SO8
Sammanfattning av projektet
Lynx Ranger 59 Pro työmoottorikelkan hankinta. Kelkka saatiin hankittua ja pääsikin heti töihin kelkkaurien raivaukseen ja lanaukseen. Palaute on ollut positiivista jäseniltämme.
Toteutus
Toteutus eteni suunnitellusti ja Työmoottorikelkka saatiin hankittua kerholle.
Resultat
Kerhon kelkkauria on saatu hoidettua nyt paremmin, kun kalustoa on riittävästi. Hankkeesta on ilmoitettu Kerhon kotisivuilla ja kerhon WhatsApp jäsenryhmässä.
Effekter och framtidsplaner
Kelkkaurien turvallisuuden parantaminen. Toivottavasti tulevat talvet on parempia lumitilanteen suhteen, niin päästään kunnolla hyödyntämään kalustoa.
Endast inloggade användare kan kommentera
Logga in Skapa nytt konto