Projekt
Investeringsprojekt - 277000

Ukko-Lokin virkistysalue

Syvänniemen kyläyhdistys ry

- 31.12.2025

Är igång

Offentlig projektbeskrivning

Saaristoisen Kuttajärven helmen muodostaa kolmen saaren ryhmä, Ukko-Lokki, Akka-Lokki ja Poika-Lokki korkeine, karunkauniine kallioineen. Ukko-Lokin virkistysalue (kaavamerkintä VR) sijoittuu Ukko-Lokki -saaren lounaispäätyyn, saaren matalaan osaan, josta Kuopion kaupunki on vuokrannut maa-alueen virkistyskäyttöön. Ukko-Lokki on kesällä hyvin suosittu vesillä liikkujien kohde. Talvella Lokin virkistysaluetta käyttävät hiihtäjät, koska kyläyhdistys ylläpitää latuja Syvänniemeltä Ukko-Lokille. Lisäksi merkittävä talvikäyttäjäryhmä on hiihtäjien ja kalastajien lisäksi moottorikelkkailijat, koska kelkkareitti kulkee Ukko- ja Akka-Lokin välistä. Alueella on ennestään -80 luvulla rakennettu, jo huonoon kuntoon menneet Syvänniemen kyläyhdistyksen omistamat laavu ja nuotiopaikka Hankkeen toteuttaja on Syvänniemen kyläyhdistys ry yhteistyökumppaneineen. . Hankkeella on tarkoitus saattaa alue vastaamaan nykyajan tarpeita, muotoilla kivistä aluetta tasaisemmaksi ja helpommin liikuttavaksi sekä rakentaa halkaisijaltaan noin 5,6 m oleva kuusikulmainen puolikota ja 3x4,5 m huoltorakennus sisältäen huussin ja puuvajan. Kotaan tulee piipullinen kamina ja kodan eteen nuotiopaikka istuimineen. Ukko-Lokin virkistysalueen kehittäminen lisää järviluonnossa liikkumista ja mahdollistaa entistä paremmin rantautumisen kesällä sekä talvella hiihtäjille, kalastajille ja kelkkailijoille hyvän taukopaikan. Kohderyhmät: Koko entisen Karttulan alueen ihmiset, kalastajat melojat ja veneilijät sekä muut Kuttajärvellä liikkujat. Tulevan Saastamoisen Säätiön residenssin asukkaat. Talvella Syvänniemen talviretkeily reitillä liikkujat (kävelijät, lemmikkien ulkoiluttajat, potkukelkkailijat, hiihtäjät. Merkittävä talvikättäjäryhmä on moottorikelkkailijat Hyödynsaajat: alueen asukkaiden lisäksi uusi virkistyspaikka houkuttelee kauniille, saaristoiselle Kuttajärvelle ihmisiä lähikaupungeista ja turisteja kauempaakin, jopa ulkomailta. Toteutusaikataulu: 1.2.2024-31.12.2025

Sammanfattning av projektet

Hanke toteutettiin alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Hanke eteni hyvin hyvien yhteistyökumppanien ja ahkerien talkoolaisten ansiosta. Syksyllä 2025 saatiin hanke lopullisesti valmiiksi. Rakennukset ja nuotiopaikka olivat käytössä jo kesän 2025. Paikka ja rakennelmat saivat paljon kiitosta...

Mer information

Program/Fond

Euroopan maaseuturahasto 2023–2027

Projektnummer

277000

Slutdatum

31.12.2025

Är det ett Leader-projekt?

kyllä

Typ av landsbygd

Stadnära landsbygd

Åtgärd

Investeringsprojekt

Underåtgärd

Investeringar i utvecklingen av landsbygdens verksamhetsmiljö

Typ av åtgärd

Investeringar i utvecklingen av landsbygdens verksamhetsmiljö

Åtgärdens specifierare

Allmännyttiga investeringar i utveckling av landsbygdens verksamhetsmiljö

Projektkaraktär

Lokal/Regional

Målområde

SO8

Sammanfattning av projektet

Hanke toteutettiin alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Hanke eteni hyvin hyvien yhteistyökumppanien ja ahkerien talkoolaisten ansiosta. Syksyllä 2025 saatiin hanke lopullisesti valmiiksi. Rakennukset ja nuotiopaikka olivat käytössä jo kesän 2025. Paikka ja rakennelmat saivat paljon kiitosta.

Toteutus

Neuvotteluja maanomistajan, kaupungin ja osakaskunnan kanssa jatkettiin vuoden 2024 aikana. Lopulliset toteutussuunnitelmat sovittiin SAKKY:n (Savon koulutuskuntayhtymän hirsiveisto) ja urakoitsijan (AM Kaivu) kanssa marraskuussa 2024. Rakennuspaikkaa aloitettiin valmistelemaan helmikuussa 2025. Kevään 2025 aikana talkoolaiset huolehtivat alueiden alueen raivauksesta, siivouksesta ja ylläpidosta sekä rakennustarvikkeiden vastaanotosta ja varastoinnista.
Valmistelut, paikan raivaaminen, kaivu- ja maansiirtotyöt sekä pohjan teko aloitettiin helmikuussa 2025.
Hirsikehikot saatiin SAKKY:ltä toimitukseen helmikuun lopulla 2025, jolloin vietiin rakennusalueelle myös rahoittajan kyltti. Heti hirsitoimituksen jälkeen urakoitsija aloitti useamman miehen voimin rakennusten kokoamisen. Rakennuksiin saatiin katto päälle maaliskuun 2025 loppulla. Ovien ja WC-asennukset sekä muuta viimeistelyä tehtiin vielä toukokuussa sekä muuta pientä viimeistelyä kesällä. Kesän aikaan saatiin Lähitapiolalta pelastusrengas. Yhteinen tarkastus- ja osoitekyltin vientimatka toteutettiin kaupungin edustajien kanssa lokakuun 2025 alussa.

Resultat

Erinomainen Ukko-Lokin virkistysalue rakennuksineen, jolla tulee olemaan vilkas käyttö kesällä ja talvella. Talvella kyläyhdistyksen tekemät jääladut sekä kelkkareitti kulkevat Ukko-Lokin kautta.

Effekter och framtidsplaner

Ukko-Lokin virkistysaluetta pidetään yhä enemmän esillä alueen markkinoinnissa ja tiedotuksessa. Pyritään järjestämään yhteisiä retkipäiviä kesällä ja talvella kohteena Ukko-Lokin virkistysalue ja Kuttajärven hienot saaristoiset maisemat

Aktuellt om projektet

Projektets kontaktpersoner