Offentlig projektbeskrivning
Hankkeen tavoitteena on laajentaa järvikalojen käytön mahdollisuuksia nostamalla nykyisin vajaasti hyödynnettyjä järvikaloja osaksi kannattavaa elinkeinokalataloutta sekä etsimällä väyliä varsinaisten kohdelajien pyynnin ohessa saatavan sivusaaliin taloudellisesti kestävään jatkohyödyntämiseen. Hanke keskittyy erilaisiin lisäarvotuotteisiin ja rakentuu Suomessa elintarvikekäytön osalta hieman tuntemattomampiin, mutta potentiaalisiin saalislajeihin uusia innovaatiopolkuja avaten. Hanke tähtää ensisijaisesti järvikalan käyttömahdollisuuksien kasvattamiseen sekä uusien kalatuotteiden käytännön tuotteistamiseen. Hankkeessa selvitetään myös valikoitujen kalalajien osalta biologisia ja ympäristöllisiä lähtökohtia tuotteistuksen käyttöön. Lisäksi kartoitetaan soveltuvia valmistus- ja jalostusmenetelmiä sekä selvitetään kattavasti laadullisia haasteita ja näiden ratkaisumahdollisuuksia. Hankkeessa toteutetaan erilaisia pilotointeja yhdessä elinkeinotoimijoiden kanssa.
Mer information
Program/Fond
Euroopan meri-, kalatalous- ja vesiviljelyrahaston Suomen ohjelma 2021–2027
Projektnummer
326931
Startdatum
07.03.2025
Slutdatum
31.12.2027
Är det ett Leader-projekt?
kyllä
Åtgärd
Lokal utveckling
Underåtgärd
3.1 Lokal utveckling
Typ av åtgärd
Lokal utveckling
Åtgärdens specifierare
Lokala utvecklingsprojekt
Endast inloggade användare kan kommentera
Logga in Skapa nytt konto