Projekt
Utvecklingsprojekt - 203968

Uusikylä 600v

Uudenkylän Salpa ry

30.05.2022 - 30.01.2024

Är igång

Offentlig projektbeskrivning

Uusikylä nykyisen Lahden itäisimmässä kulmassa mainitaan aikakirjoissa ensimmäisen kerran vuonna 1422 elikylä täyttää tänä vuonna kuusisataa vuotta. Viime sotiin saakka Uudestakylästä voidaan puhua Nastolan vireimpänä keskuksena. Rautatien tulo Uuteenkylään 1870-luvulla on ollut keskeinen tekijä kylän kehityksessä ja vetovoimassa. Uusikylä oli vielä 1960-luvulla viisine ruokakauppoineen ja erikoisliikkeineen monipuolinen kaupallinenkin keskus, mutta ajan riennon ja kaavoitusratkaisujen myötä kylä on nykyisellään rauhallinen ja monipuolisen luonnon ympäröimä asuintaajama, johon leipä ja palvelut haetaan pääosin muualta. Nähtävissä olevat trendit etätöineen, nopeutuvine kulkuyhteyksineen ja luontoon liittyvine harrastuksineen tulevat lisäämään Uudenkylän kaltaisten alueiden arvoa asuinpaikkana. Juhlavuosi huomioidaan kylällä alkukesästä loppuvuoteen ajoittuvien tapahtumien myötä. Tapahtumien tarkoituksena on kehittää kylän yhteisöllisyyttä, esitellä alueen monipuolisuutta ja Salpausselän maiseman viihtyisyyttä ulkopaikkakuntalaisille ja tärkeänä tavoitteena aikaansaada toimintamuotoja, jotka jäävät elämään myös juhlavuoden jälkeen.

Mer information

Program/Fond

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 (siirtymäkausi 2021–2022)

Projektnummer

203968

Startdatum

30.05.2022

Slutdatum

30.01.2024

Är det ett Leader-projekt?

kyllä

Åtgärd

Utvecklingsprojekt

Underåtgärd

7.4 Service på landsbygden

Typ av åtgärd

Service på landsbygden och utveckling av byar

Åtgärdens specifierare

Landsbygdsservice, utveckling

Projektkaraktär

Lokal/Regional

Aktuellt om projektet

Projektets kontaktpersoner